Kisapaniikki in three, two...

No niin. Blogini alkaa heräillä jälleen. EM- ja PM-kisoihin on vielä aikaa, mutta treenausmielessä sitä aikaa ei ole tuhlattavaksi - päinvastoin, tehotreenauksen pitäisi olla jo täydissä vauhdissa! Kuten ehkä muistattekin, opettajani sanoivat Dublinin kisojen jälkeen, että beginners-taso oli nyt sitten siinä. Seuraavissa kisoissa tämän likan pitäisi pärjätä jo seuraavalla eli primary-tasolla.

Mikä on sinänsä hieno juttu, sillä en stana-prkl-hlveti tanssi enää ikinä beginners reeliä! Paitsi ehkä joskus lämmittelyn vuoksi, tai ehkä jos suoritan niitä grade-arvosanoja. Mutta noin niin kuin muuten, en tanssi! Beginners reel, eli "Eih tässä on 28 keijua!" -tanssi on sellainen hiljainen tappaja, ettei juuri ikävä jää. Sen sijaan primary reelimme on hirmuisen kiva. Siinä on vauhtia ja vaihtelevuutta ja jos sen tekee oikein, se näyttää hurjan nätiltä. Sellaiselta, minkä vuoksi irkkuun aikoinani ihastuin. Reelin lisäksi tahkosimme koulussamme koko kevään primary-tason slip jigiä, treble jigiä ja hornpipea, joten periaatteessa minulla olisi nyt kisasetti kasassa.

Periaatteessa. Se on iso sana. Minä "tiedän" askeleet kaikkiin. Tiedän, että reelissä tulee "hop-step-step-change-change-keijun" jälkeen jotain muuta kuin sliparin "hop-step-step-change-change-keijun" jälkeen. Eri asia on, muistanko sitä. Voipi käydä myös niin, että kun olen tehnyt reelin leadin oikealla puolella, lähden tekemään vasurilla sliparin leadia. Koska, no, oikea ja vasen, reel ja slipari, kuka niitä nyt erottaa?

Ai ei auennut vai? Pieni pikakertaus:

reel: tahtilajina 4/4. Eli kun reeliä tanssahtelee, kannattaa hokea mielessään YKS-kaks-kol-nel, YKS-kaks-kol-nel... jos sen kuvittelee auttavan, siis. Kun irkkutanssin aloittaa, törmää usein ensimmäisenä reeliin. "Simppeli". Ääninäytettäkin pukkaa: reel

slip jig eli kavereiden kesken slipari: tahtilajina 9/8. Sliparin pitäisi näyttää sulokkaalta ja kontrolloidulta, tanssijan pitäisi olla korkealla varpaillaan. Wikipedian mukaan sliparia kutsutaan usein "Irkkutanssin baletiksi". Ideana olisi vain nätisti liukua tanssilattialla kuin paraskin nummien keiju. Ehheheh. Slip jig

lead: soolotanssin aloittava osuus, tehdään usein ympyrän muotoon, kun muut askeleet menevät reunasta reunaan ja miten sattuu (yllärikäännökset eivät ole vahvuuteni). Sekä lead että muut askelsarjat tehdään oikealla ja vasemmalla jalalla, eli kun sarja on ensin vedetty niin, että toinen jaloista on ns. tukijalka, koko sarja vedetään vielä peilikuvana toisella jalalla. Sekoittaa pään, taatusti. Ai ei teillä muilla vai? Kylmulvaan.

 

Eli tämä on lähtökohta. Tanssiaskeleet on, treeniaikaa viitisen kuukautta. Tanssiporukastamme kuusi tanssijaa päätti treenata tänä kesänä muutenkin kuin itsekseen bussipysäkeillä tai olkkareissaan töpsötellen, joten varasimme muutaman vuoron paikallisesta tanssisalista. Eilen oli sitten ensimmäinen kerta, kun pääsin mukaan (viime viikolla noudatin sitä ylikuntoilijalle määrättyä lepo-ohjetta ja annoin itseni nukkua).

Ja no tuota... lyhyesti sanottuna: töitä riittää. Jaoimme tunnin niin, että vedimme ensimmäisen puoli tuntia reeliä, toisen puoliskon sliparia. Eli toistoa, toistoa, toistoa, toistoa. Sitä tässä nyt tarvitaan. Vaikka saisinkin tanssittua askelsarjan loppuun asti oikein, en voi vielä kuvitellakaan keskittyväni tekniikkaan ja tanssin näyttävyyteen, sillä aivot yrittävät paniikkinappula pohjassa muistaa pelkästään seuraavaa askelta. "Point-cut-butt-point.. raaah, mitä tuli tämän jälkeen?!?!?" - ja siinä sen tanssi sitten kosahtikin.

Eilen juttelimme tanssiystäväni kanssa, että ajatus ei tässä vaiheessa saa herpaantua mikrosekunniksikaan, tai jalat menevät solmuun. Ja kun ne menevät solmuun, tanssista "takaisin kiinni saaminen" on yllättävän vaikeaa. Sitäkin pitäisi tosin treenata, sillä jos/kun siellä lavalla sitten hyytyy ja tanssi töksähtää, ideaalitapauksessa tanssija vain nappaisi rohkeasti rytmistä kiinni ja jatkaisi tanssia seuraavasta sopivasta kohdasta. Kunhan tanssin nyt jotenkin räpeltää loppuun asti, eikä kävele tippa silmässä lavalta pois!

Tuon kosahtamisenhan tietysti välttää sillä, että hinkkaa ne askeleet selkäytimeen asti. Konkreettiseksi homma muuttui eilen, kun videoimme toistemme tanssit sekä parit perusaskeleet (skippejä sekä keijuja, joissa nilkan ojennukset, tikkusuorat polvet ja sojottavat varpaat oikein korostuvat). Tänä aamuna näin tulokset. Työkaveri kysyi, mille hihittelen sermini takana... noh. Sainhan minä tanssini tanssittua loppuun asti, mutta ei äiti-mun-jee mitä lysähtelyä! Tässä muutamia kuvia videolta napattuna - sensuuri iski, ja hakemalla hain edes jotenkin tyydyttävät kohdat. Ei niitä perunasäkkejä kenenkään tarvitse nähdä...



Tän pitäisi olla ns. keijuaskel. No ei ole. Eikä ollu ne muutkaan.
Huomatkaa hieno takakeno. Ei suotavaa.



 

Mutta pitää aina ajatella positiivisesti.
Kattokaa kuinka nätisti takajalka osuu pepanderiin ja varpaat sojottavat suorina!
(Kyllä, sojottaa on virallinen irkkutanssitermi, köh.)



Ja tässä ne sojottaa kans! Ei kiinnitetä
siihen huomiota, että tukijalalla ei ole aukikiertoa lainkaan
(eli kantapää ei näy edestä katsottuna), tai että voisin
olla korkeammallakin.. Ilmeestä tai kiristyneistä hartioista
en sano mittään.



Näin ikkä. Pysy kuulolla, treeniahdistus alkoi juuri nyt! Viisi kuukautta. V-tunmoista kertaamista. Bussissa, baarissa, kotona, unissani. Kaikkialla, kaiken aikaa.

Ah, pieni lisäys! Sen ylikunto-kirjoitukseni jälkeen olen koittanut muistaa myös levätä. Olen myös ryhtynyt syömään proteiinia enemmän, eli sekoittelen nykyään aamupalamehuuni Ruohonjuuresta ostettua soijajauhetta - jos muistan. Eihän se erityisen hyvää ole, enkä tiedä, onko siitä mitään hyötyäkään. Mutta en ole ehkä aivan yhtä uupunut kuin aiemmin, ja painoni on noussut. Painan ensimmäistä kertaa vuosiin 60 kiloa! Kolmen kilon lisäys! Uskottelen itselleni, että se johtuu vain lihasmassan lisääntymisestä... ja yritän olla näännyttämättä itseäni nälkään vain sen vuoksi, että saisin 57 kilon elopainon takaisin.