Pukuleikkejä.

Perjantain omat treenit menivät hyvin (tai no, niin hyvin kuin yksintanssiessa nyt voi arvioida). Sain hiottua ja hiottua ja hiottua reelin muutamaa hankalampaa kohtaa (se hiton spinni johon olen keksinyt sen ylimääräisen askeleen ihan ominpäin!), ja hieman kerrattua sliparia. Askeleet ovat molemmissa nyt muistissa, nyt ruvetaan katsomaan peilistä miltä se näyttää...

[tähän väliin tanssislangia]

• Voisin olla korkeammalla
• Ei saa nojata eteenpäin korkeissa hypyissä
• Sulje askel sidestepeissä
• Älä kallistu menosuuntaan sidestepeissä
• Mut hei mun cutit on hyvät ja pointitkin ihan jees

[tanssislangi ohi]

Joten nyt voinkin keskittyä olennaiseen. Loharimekkoihin. ;)

Jos olis rahaa niinkuin mieli, niin hankkisin itselleni lohikäärmeteemaisen kisapuvun. Ehkä mekon, ehkä housupuvun, mutta loharilla. Koska no, loharit. Kisapuvut kuitenkin maksavat satoja, tuhansiakin euroja, joten ei tässä nyt ruveta hulluttelemaan. Mutta on kiva tehdä aikansa kuluksi googlehaku ja katsoa, mitä sanat Irish dance dress dragon tuottaa. Ilmeisesti en ole ainoa, joka innostuu lohikäärmeistä.

(Seuraavat kuvat ovat satunnaisilta pinterest-sivuilta ja muista gallerioista, joten alkuperäistä suunnittelijaa ei kaikista löydy. Harmi, kunnia olisi kiva antaa sinne minne kunnia kuuluu.)

Ooo, kelttilohari!

Ooo, tultasyöksevä kelttilohari!

Ooo, tommonen oikeen ärtsy tultasyöksevä lohari! (Tämä asu on ilmeisesti Gavin Dohertyn suunnittelema.)

 

Ooo, kelttilohari ja tarpeeksi tyylikäs mun makuun. Ai jai. On kyllä niin hienostunut mutta näyttävä. Käyttäisin.

Hakusanat dragon dress antoi myös tämmöisiä tuloksia... hehhehehheh.
Irkkukisoihin Walesin lippuun kääriytyneenä. Why not?

Oli miten oli, menen kisoihin joko sillä ceilijoukkueemme sinivalkoisella puvulla, tai sitten jollain simppelimmällä. Viimeksi Dublinissa käytin pitkähihaista mustaa trikoopaitaa ja mustaa trikoohametta, joihin ompelin punaisia koristeita. Hyvältä näytti parinkin kisakaverin mielestä, ja puku ajoi asiansa. Kisat ovat sen verran pienet, ja oma tasoni sen verran vaatimaton, ettei kisaajista monikaan pistä tuollaista kimaltelevaa soolopukua ylleen. Jätetään se mestaruustason tanssijoille. :)

Mutta tietysti voisin tuunata sitä edellistä kisa-asua hankkimalla parempilaatuisen yläosan, ja jonkinlaisen vyön (trikoohame ja trikoopaita näyttää vähän tylsältä siinä vyötärön "rajakohdassa").

Ja sitten voisin lisätä aiempien punaisten koristeiden rinnalle jotain... vaikka... emmätiä... punaisen loharin!

Tämä olis tyyliltään todella lähellä niitä aiempia koristeita. Rintamukseen? Hameenhelmaan?

Tämän saisi puna-mustanakin, ja olisi kooltaan näyttävämpi (hinnaltaan melkein sama).
Tuohon vähän kristalleja päälle ja a vot?

Tää nyt on vaa niin söpö että yhhyh.

Tää niinku bling-bling. Tosin jättäisin tuon kuun mikälie-pallon pois.

Että kuten näkyy, keskityn todellakin olennaiseen. Löysin myös nämä kaksi: 

Siis tämä. Mun. Saako lavalle viedä pitkäjousen? Vai olisko tämän
asun viittana joku jousta mukaileva härpäke? Olispa.

Ja tämä on jonkun neron luonnos. Ja jonkun täytyy toteuttaa tämä.
Ja joku saa sitten ostaa tämän mulle. Hästäg Doctor.

Luurankoja ja teepussiviisauksia

Ensteks mä olin, että hehheheheh, nyt on talvilomatoive laitettu sisään sille viikolle, jolloin City of Dublin -kisa todennäkösimmin on.

Sitte mä olin, että laskenpa huvikseni, montako viikkoa siihen on. 21. Kakskytäyks. Sellaset rapiat viis kuukautta.

Alle puoli vuotta!

Nyt olo on sitte sama kuin tällä tanssistudion luurangolla. Peittoihin vaan ja piiloon!

Perjantaina oloa ei auttanut ollenkaan se, että treenit menivät täydellisesti penkin alle. Nerokkaasti jätin musiikin kotia, joten jouduin pyörittämään Youtubesta kännykälläni jotain sattumanvaraista irkkutilulilua. Akku oli ihan loppu slut, eli lopputunti mentiin ihan vaan päänsisäisen jukeboksin varassa. Eikä tanssimisestakaan tullut mitään, perustrebletkin tuntuivat mahdottomilta, ja raahauduin lattialla eteenpäin kuin ryhävalas. Hammasta purren vedin loppuun asti, vaikka turhautumisitku ei ollut kaukana. Kesällä sain hornpipen jo ihan siedettävään kuntoon, nyt siitä oltiin kaukana. Valovuosien päässä.

Mutta ei auta itku markkinoilla, tai feisissä. Tästä ei voi kuin parantaa. Kotimatkalla otin "inspiraatiokuvan" betoniporsaasta - kyllä se flow sieltä löytyy ja sitten lennetään tanssilattialla kuin keijukainen!

Ja ei, en minäkään ymmärrä miks toi luuranko on salin nurkassa.

Virtaa akkuihin ja höpinää tötteröön

Hullu tiedemies tai hurjapäinen seikkailija käynnistää vanhan, ruostuneen konehirviön tai muinaisen laitteiston. Vehje yskähtelee, pihisee, kolisee ja rämisee kovaan ääneen ja pölykerros varisee pöllähdellen sen päältä. Vähitellen rattaat alkavat pyöriä, ja laite käynnistyy, tai raskas ovi aukeaa.

Näin elokuvissa ja tv-sarjoissa. Näin nyt myös tämän blogin kanssa. Aika puhaltaa pölyt näppikseltä ja aloittaa taas tavoitteellinen toiminta.

Keväällä tanssikoulun varsinaiset tunnit loppuivat toukokuussa, ja koko kausi oli mennyt surkean satunnaisesti tunneille osallistuen. Oli töitä, oli lomia, oli ties mitä syytä ja sillisalaattia. Siitä sisuuntuneena varasin itselleni kymmenen salituntia kesäksi, jotta pystyisin edes hieman jatkotreenaamaan reeliä, sliparia ja hornpipea.

Sitten kesäkin oli jo takanapäin, ja vaikka sain tanssitovereiltani kuukausien aikana tolkuttoman hyviä ja tärkeitä vinkkejä tanssieni hiomiseen, oli koko touhussa vähän sellainen "No kunhan tässä nyt taaperran" olo. Ei mitään blogiin kirjattavaa, ei erityisiä tavoitteita.

Syksy saapui. Koulun tunnit ovat taas käynnistyneet, ja olen varannut toiset kymmenen kertaa itselleni omaa lisätreeniä varten. Menin ja palkkasin myös muutamaksi kerraksi personal trainerin (joo tässä kohdassa saa revetä nauruun, niin minäkin tein kun kävelin ulos salilta sopimuspaperit kädessäni). Ei, minulla ei ole tarvetta pudottaa painoa. Ei, en halua bikinifitnesskissaksi. Mutta haluan sen voiman ja lihasmassan takaisin, joka minulla oli kaksi vuotta sitten. Sen kunnon, jota varten tein ihan älyttömästi töitä, jotta pääsisin loistamaan Haagin kisoissa. Haluan tavoitteellista treeniä, en vain räpeltämistä salilla ilman että kunnolla tiedän, mitä minun pitäisi tehdä.

Joten pakko kai se on itselleen myöntää, että tässä ollaan nyt vähän niinkuin tähtäämässä johonkin.

Että olis niinku tavoite.

Ja että sille pitäis asettaa aikaraja.

Koulumme oma sisäinen feis eli kilpailu on kahden viikon kuluttua. Sinne tanssini eivät ole vielä kunnossa, liikaa aukinaisia jalkoja ja heiluvaa yläkroppaa. Ja työtkin haittaavat harrastuselämää. EM-kisat ja niihin liittyvä feis (se sama kisa jossa kävin yllättämässä itseni kolme vuotta sitten) olisivat reilun kuukauden päästä, mutta sinnekään en pääse - ja suoraan EM-tason lavoille loikkaaminen olisi hullunrohkeaa jopa minulta.

Mutta. 
 
Eilen tanssitunnilla juttelimme kisamuistoistamme ja -mokistamme. Nauroimme lämpimästi Tampereen hornpipelle, jossa vain pyörin ympyrää, tai tanssikaverini muistikatkolle, joka vei tanssijan suoraan lavan verhoihin Turun kisoissa. Kaikesta selviää, vaikka sillä hetkellä olisikin ihan kuutamolla.

Siinä samalla menin lausumaan ääneen idean, joka oli syntynyt ehkä päivää, paria aiemmin. Oikeastaan se ei ollut edes idea, vaan sellainen sekunnin tuhannesosan mittainen aivovälähdys, jonka itsekin pyyhin mielestäni sen kummemmin siihen keskittymättä.

Että mitäpä jos tähtäisin keväällä City of Dublin Irish Dance Championshipseihin?

Ne samat kisat, jotka aloittivat tämän bloginkin. Samat kisat, joissa olin ainoa ulkomaalainen. Kisat, joissa tanssin beginners-tanssit, ja sössin niistä lähestulkoon jokaisen, mutta kotimatkalla kassissa oli silti muutama lohtumitali ja sydänalassa tunne siitä, että tätä lisää. 

Kisat, joita varten ostin meikkejä ja kävin juoksemassa Howthin rinteitä kisahermoja tasatakseni.

Ylaparkas! Trad setissä kolmas. En edes muista, mikä se oli. St. Patrick's Day varmaankin?

Olisiko se sellainen sopiva tavoite? Puolihuolimattomasti olen heitellyt ilmaan ajatuksia, että olisin käynyt jo keväällä tai alkukesästä Prahan feisissä, tai Münchenissä, tai Pietarissa, tai Milanossa, tai ties missä, mutta aina vastaus on ollut se sama: "En ole treenannut tansseja kuntoon". Ajatus ei ole johtanut tekoihin. Eipä sillä, ei olisi ollut varaakaan reissata.

Mutta jos tästä pitäisin kiinni. Sanoisin sen ääneen. "Ensi talviloma menee Dublinissa kisatessa." 

Olisiko siinä järkeä?