Hiuksilla vai ilman, siinäpä pulma!

Minut tuntevat tietävät, että olen patalaiska mitä tulee kauneudenhoitoon. En ole koskaan vaivautunut opettelemaan meikkaamisen saloja, ihonhoitokin on vähän mitä sun sattuu ja erityisesti hiustenlaitto on täysi mahdottomuus.

Hiuksiani silitelleet tietävät, että karvani on pehmeää kuin vauvanhahtuva, ja sitä on harvassa. Lisätään siihen vielä hiusrajassa olevat kolme pyörrettä ja takaraivon kaksi kiekuraa, niin ymmärtänette, miksi muotovaahdot, hiustenkuivaimet, pyöröharjat ja pompulat ovat jääneet minulle vieraiksi. Ei - vaan - jaksa.

Joten, helpointa on ollut ottaa kone kauniiseen käteen ja leikata hiukset parin millin mittaiseksi. Jotkut kauhistelevat, toiset kehuvat, minä olen vain tyytyväinen että aamutoimet hoituvat... no, hoitamattakin.

Mutta. Tällä hetkellä hiukseni ovat siinä pisteessä, että koneelle olisi kohta töitä. Olen kuitenkin leikitetellyt ajatuksella (osittain erään tuttavani yllytyksestä), että kasvattaisin hiuksiani kisoihin asti. Irkkutanssipiireissähän hiukset ovat vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin kisa-asutkin. Naisen kruunu, feminiinisyyden mitta, läpän läpä.

Jopa upeilla kutreilla luonnostaan varustetut naiset pykäävät päähänsä peruukkeja ennen lavalle menoa, jotta kiharapilvi olisi "täydellinen". Peruukki ei kuitenkaan peitä kokonaan päätä, vaan alta yleensä pilkottavat omat etuhiukset (samaa sävyä, luonnollisesti), ja rajakohta naamioidaan tuollaisella kuvassa näkyvällä tiaralla tai hiuspannalla. Täydellisen kirjoitin lainausmerkkeihin siksi, että omasta mielestäni kyseiset peruukit ovat useimmiten melko kaameita. Saa olla eri mieltä, mutta kattokaa ny herrantähären.

Ei omaa hiustani. :P

Tuohon mittaan en hiuksiani enää saa, mutta reilussa kuukaudessa saattaisin saada jo jonkinlaisen peikkopehkon aikaiseksi. Sitä sitten voisin itku kurkussa tuhertaa jonkinlaiseen kuosiin hostellin yhteisvessassa kisapäivän aamuna, tietämättä lainkaan, miten muotovaahdot toimivat ja kuinka paljon lakkaa on paljon. Pyörteet pyörteilisivät ja hentoinen hius vain nauraisi räkäisesti tupeerausyrityksilleni. Lopputuloksena "Hei kattokaa mitä kissa raahas sisään" -look. Mutta olisipa ainakin hiusta.

Koska en osaa itse päättää, vetoan teihin. Kasvatanko hiuksiani mielenrauhan järkkymisen uhallakin? Ajatuskin pitkistä niskavilloista tai korvalehden päälle yltävistä hahtuvista saa aikaan välittömän "Raaaaaaaaaaah"-huudon, mutta pitäisikö kokeilla?

Onko irkkutanssimaailma valmis kolmen millin sänkeen? Osaanko puleerata tukkani? Onko tässä kriisin paikka?

Loppukevennyksenä Ennen ja Nyt. Ensimmäinen kuva vuodelta 1995, muistaakseni paria viikkoa ennen kuin leikkasin hiukseni ensimmäistä kertaa lyhyeksi. Toinen kuva on viimeisin tyylinäytteeni parin kuukauden takaa. Saa nauraa. Erityisesti vuodelle 1995.

Maanantain treeneissä yksi onnistunut bicycle-hyppy (videolla 0:10 ja 0:16).

Päiviä jäljellä: 37.

Pentti tykkää tanssijoista

Itäharjun K-Raudassa palvelee hieno mies. Pentti ei paljoa puhu, mutta asiakasta hän palvelee vimpan päälle, vaikka sen vuoksi pitäisikin vähän koluta roskalaatikoita.

Tapasin Pentin tänään. Olin viettänyt viikonlopun selvitellen pitkään ja hartaasti vanerin ja lastulevyn eroja, sekä vertaillessa eri linoleumilaatuja. Opin uusia sanoja, kuten "virumisenkesto", ja sain tietää, että "Marmoleum Acoustic on kaksikerroksinen linoleumi, jonka on suunniteltu tarjoamaan jopa 14 dB:n askeläänenvaimennus". Yritin myös luntata autotuunanereiden foorumeilta, mikä olisi paras ja halvin äänenvaimennusmateriaali.

Tarkoituksenani oli rakentaa oma tanssialusta vanerista, liimasta ja muovimatosta mahdollisimman halvalla ja helposti. Tajusin nimittäin, että minulla on vain kuutisen tanssituntia jäljellä ennen Dublinia, EIKÄ SE RIITÄ! Nyt on aloitettava se hysteerinen tekniikan hiominen, joka olisi pitänyt aloittaa jo nii-iiin paljon aikaisemmin. Ja sitä varten tarvitsen noin neliömetrin kokoisen tanssialustan, jolla voin treenata myös kotonani.

Tänään oli sitten aika pistää teoriat testiin ja suunnata lähimpään rautakauppaan. Nakitin mukaan enemmän tai vähemmän vapaaehtoiseksi apulaisekseni siippani, ja suuntasimme läpi tuulen ja tuiskun Itäharjulle. Autoahan meillä hipeillä ei tietenkään ole. Kirosin jo valmiiksi vanerin raahaamista takaisin kotiin. Omien tekemisteni järkevyyttä tuli myös kyseenalaistettua muutamaan kertaan.

Räkä poskella saavuimme K-Rautaan. Ensimmäinen yhyttämäni myyjä opasti infopisteelle, sieltä kuulemma saisin apua. Ja kautta front clickien aiheuttamien mustelmieni, apua todellakin tuli! En päässyt edes lausetta loppuun, kun Pentti jo sinkaisi kohti lattiamateriaaliosastoa. Kipitin perässä ja yritin selittää tanssialustasuunnitelmastani. Pentti nyökytteli sanaakaan sanomatta ja kiskaisi esiin hyllyn välistä näytelevyjä. "Nämä ovat olleet kuormien päällä suojana, näitä saat ihan ilmaiseksi, senkus viet." Loistavaa!

Mutta entäs se äänieristys? Kerrostalon ylin kerros, parkettilattia. Niin paljon kuin haluaisinkin kostaa alakerran naapureilleni heidän *kröhöm* taidokkaat laulu- ja kitaratuntinsa, olen kuitenkin sielultani kiltti ihminen. Että jos jotain lattiahuopaa tai mattoa tai jotain, jota liimata alustan pohjaan... Pentti nyökkäsi jälleen, käveli hetken edestakaisin ja lopulta kaiveli hyllyn takana olevasta roskiksesta rullan muovimattoa. "Tämä oli jo menossa roskiin muutenkin, että mitään ei maksa". Änkyttelin jotain kiitoksen tapaista. Olin laskeskellut, että vaneri-liima-linouleumi-hässäkkä tulisi maksamaan vähintään 70 euroa, ellei enemmänkin. Nyt Pentti saatteli meidät kassalle, jossa pulitin vain epoksiliimasta 8,20 e.

Pentti. Oot niin paras.

Koko setti 8,20 €. Koko ei ole aivan 1x1 m, vaan 80x130 cm, mutta pystynpä ainakin treenaaman front clickejä, kun alustalla on pituuttakin. 

Koska alustan pinta oli todella sileä, sitä piti ensin hioa jotta liimalla olisi tarttumapintaa. Hiekkapaperit eivät purreet pintaan lainkaan. Onneksi työkalukaapista löytyi skeittilaudan "oteteippiä" tms. En kyllä tiedä, miksi.

 

  Pentti on nero. Muovimattoa oli lähestulkoon oikea määrä, vain pieni pala jäi yli. Kyllä nyt kelpaa töpsötellä!

Eka testaus samalla kun liimaus kuivuu kirjojen alla. Pikkasen pitää vielä ääntä, joten ehkä hankin vielä sitä linoleumimattoa suikaleen, jos jaksan. Mutta ilmaiseksi tanssialustaksi tämä on aivan voittamaton!

Ja jos joku tämän jälkeen tulee sanomaan, että vastaavan tai jopa paremman tanssialustan olisi saanut liikkeestä Y kaupungista X, niin... no, tämä on ihan itte tehty. Ja maksoi 8,20 €. Hyvään pyritään mutta priimaa pukkaa tulemaan. Sama mielessä Dubliniin.

Tanssialusta valmis.
Lentoliput ja majoitus varattu. 
Päiviä jäljellä: 41.

Treble trouble

Iltavuoroviikon (ja TV5:n äärettömän surkean Spartacus-sarjan) jälkeen herääminen aamun tanssitreeneihin ei ollut helppoa. Mutta en minä valita - kun viimein ehtii taas töiltään tanssimaan, niin pienet unenrippeet silmissä eivät haittaa.

Lauantain tunneilla harjoittelemme tulevaa Dragún Irish Dancersin show'ta varten, ja olin taas jälleen kerran hitusen pihalla kaikesta. Lähdin vasemmalle, kun piti suunnata oikealle, nostin oikean käden, kun piti nostaa vasen... oikea ja vasen ovat aina olleet Akilleen kantapääni. "Muuten hyvä Hanne, mutta teit askeleet väärällä jalalla" on varmaan useimmiten saamani palaute.

Toinen heikkouteni on treble. Kolmisen vuotta tanssineena tuo perus-perus-perusaskel pitäisi olla jo hallussa, mutta kun vaan ei. Treble - tai suffle - on varmaankin Se Tunnetuin irkkuaskel; kovilla kengillä tehtävä salamannopea "näpäytys", joka aiheuttaa varsinkin useamman tanssijan voimin melkoisen klikketi-klik-klik-soundin. Cool? Very cool. Ideana on tehdä liike reisilihaksilla niin, että nilkka on rento, jotta näpäytys on nopea ja terävä. Tähän tapaan:

(Ei ehkä paras esimerkki, sillä jopa minä näen tuossa tyylivirheitä. Mutta idean saa tuosta hyvin selville.)

Minun ongelmani on, että en saa askelta tehtyä reisilläni. Aivoni eivät vaan tajua tätä, joten yritän nöpöttää tuohon tahtiin (köh) nilkoillani, jotka sitten ovat jäykät kuin rautakanki pakkasella. Lopputuloksena ei ole klikketi-klik-klik, vaan suih-suih-suih-suih, kun poloiset varpaani vain pyyhkivät lattiaa näpäytyksen sijasta.

Erityisen tuskallista tämä on silloin, kun meidät jaetaan tanssitunnilla muutaman hengen ryhmiin ja opettaja lähtee korva tarkkana kuuntelemaan kenkiämme. Yleensä homma menee niin, että olen saanut muutamat treblet komeasti trebleiltyä juuri sekuntia ennen kuin opettaja on minun kohdallani - ja sitten saankin aikaiseksi taas pelkkää suhinaa. Go figure, Murphy tuli lakikirjoineen kylään.

Turhauttavaa? No vähän. Pelottavaa? No hitusen, jos aion Dublinissa vetäistä hornpipen tai heavy jigin, joissa pitäisi kopistella niin maan penteleesti ja pysyä vielä rytmissäkin. Tosin, en tiedä mitä tansseja aion edes tanssia. Pitäisikin varmaan vähän miettiä asiaa. Ehkä kysäisen myös opettajiltani maanantaina, että mitä siellä sitten voi/täytyy/saa tanssia. Ja milloin. Ja missä. Ja missä asussa. Kovasti olen menossa, mutta mistään en mitään tiedä. Ai miten niin tyypillistä. Ei kai.

Niin, näitä tanssivaihtoehtoja ovat sitten muun muassa reel, slip jig, single jig tai nuo edellämainitut hornpipe ja heavy jig. Jokaisessa on vähän eri askeleita, vähän eri rytmeissä. Niistä sitten enemmän myöhemmin. Ehkä siihen mennessä minäkin olen oppinut erottamaan musiikista, pitäisikö tehdä slip jigin vai single jigin askeleita...

PS. Näillä pakkasilla on hyvä treenata trebleä bussia odotellessa, jos vain kestää muiden katseet. Trebletrebletrebletreble.

2013/1/24 Scoil Rince Rooney-Iridan Turku, 17:48
"Thereseltä tuli vahvistus, että saat mennä."

Ja humps, tuolla kellonlyömällä vatsanpohjaani holahti kylmä kivi. Olen jauhanut osallistumisesta City of Dublin Irish Dance Championshipseihin jo muutaman kuukauden. Varmaan kyllästymiseen astikin tiettyjen ystävien mielestä.

Mutta kaikesta höpöttämisestä huolimatta en ole ollut lainkaan varma, lähdenkö vai en. Jollain tasolla olen ajatellut, että kisat ovat sitten joskus, myöhemmin, ehtiihän tässä. Eilen se kaikki tyhjänjauhaminen, nääs nääs -päivittely ja mielikuvilla leikittely muuttui kuitenkin todeksi, kun sain opettajiltani tuon vahvistusviestin.

Nyt ei enää kehtaa perua.

Minä lähden Dubliniin kokeilemaan onneani irkkutanssissa.

Vatsaani sattuu. Huimaa.

Kirjoitin asiasta Facebookiin, ja kuten siippani asian muotoilisi, sain "tuhansia kannustavia sähköposteja ja tekstiviestejä". Kaipa se kaikki etukäteishehkuttaminen on joidenkin uteliaisuuden herättänyt... joten, tänä aamuna miettiessäni jälleen asiaa (vatsakramppeja, käsien tärinää, huimausta), päätin perustaa tälle reissulle, elämykselle ja hulluudelle blogin.

Kirjaan tänne ajatuksiani, pelkojani, riemujani ennen kisoja ja niiden aikana. Koitan myös selvittää ei-tanssijoille, mistä irkkutanssissa on kyse (tai oikeammin, mistä minä luulen siinä olevan kyse). Ja kuten jokaisen blogistin kuuluu sanoa, "kirjoitan tätä enemmän itselleni kuin muille". Ellen muuten, niin muistoksi yhdestä järjettömimmästä asiasta johon olen lähtenyt mukaan.

Saa seurata, jos tykkää. 42 päivää jäljellä. Nyt lähden hengittämään paperipussiin.

Tag: http://www.rooneyiridanturku.com/