Harjoituspäiväkirja

Nythän on niin, etten anna paniikille sijaa tässä majatalossa.

On meinaan sillä lailla, että hengitän syvään ja puhisen positiivisuutta.

Pistetään pitkä päätyyn ja juostaan perään. Omaa peliä lähetään hakemaan.

Päivälleen kymmenen viikon kuluttua tähän aikaan pyörin Lontoossa ja mietin, mitä tuli edellispäivänä tehtyä kisalavalla. Olutta saattaa kulua.

Kymmenen viikkoa. Se on tositositosi vähän aikaa, ja meillä on vielä paljon yksityiskohtia mietittävänä. 

Yksityiskohtien lisäksi minun pitäisi pikkuhiljaa muistaa tanssin koreografiat. Hoen päässäni litanioita kuten "lead - lyhyet sidet - pikkuketju - pitkä ketju - miesten interlace - häkkyrä - pitkät sidet - kammokierros/rinkulajuttu" tai "lead - läpimenot - kolmen rivit - rinkulat - paripyörintä - porttisolmusotku/miestenkierto".

Toisin sanoen, mietin bussipysäkeillä ja lounastauoilla, mikä kuvio tulee Cross reelissä minkäkin kuvion jälkeen, tai Trip to the Cottagessa. On meinaan vinkeä tunne vatsanpohjassa, kun ehdit tanssiessa sekunnin sadasosan miettiä, mikä hemmetin kuvio tulikaan seuraavaksi - eikä touhussa saisi mokata tahdin tahtia.

Koska en ole tainnut näitä ryhmätanssien kisakuvioita sen enempiä selittää vielä, tässä pieni katsaus ei-tanssijoille. Olemme siis opettelemassa kahta perinteistä ryhmätanssia, ceiliä. 

Toinen on nimeltään Trip to the Cottage, ja sillä tiimimme kävi kisaamassa sekä PM- että EM-kisat. Sillä en ole itse kisannut kertaakaan, enkä edes muista, milloin olemme viimeksi tanssineet sen läpi treeneissä. Mikä on ihan ymmärrettävää, sillä olemme hinkanneet MM-kisoihin uutta tanssia, Cross reeliä, tuttavien kesken Crossia.

MM-kisoja varten on opeteltava kaksi tanssia, koska jos sattuisi käymään niin, että joukkue saa recallin (eli suomeksi sanottuna pääsee jatkoon), on joukkueen esitettävä eri tanssi kuin ensimmäisellä kierroksella.

Meillä ei nyt hirmuisesti ole toiveita recallista - vaikka sitä tietysti lähdetään hakemaan ja verenmaku suussa painetaan. Recallia tai ei, emme voi kuitenkaan tietää, kumman tanssin opettajamme arvioi meillä vahvemmaksi, eli millä tanssilla hän antaa meille luvan aloittaa. Ja jos nyt oikein olen ymmärtänyt, kisajärjestäjilläkin voi olla sanansa siihen sanottavana. Ehkä. Ei pieni pää pysy näissä säännöissä mukana.

Ja eihän sitä tiedä. Ehkä saammekin recallin. *lehmät lentää, helvetti jäätyy, jne jne*

Siksi siis opettelemme kaksi tanssia. Kummassakin on omat alkukuvionsa, mutta jotta homma ei olisi turhan yksinkertaista, molemmissa tansseissa on myös kaksi vaihtoehtoista "lopetusta", eli figurea. (Tämä on nyt hieman yksinkertaistetusti selitetty, mutta koska kisakuviot eroavat baari/latotansseista, en lähde sen enempi sotkemaan pakkaa ja selittämään figureita).

Eli Trip to the cottagessa on figure A ja B, Cross reelissä on figure A ja B. Opetelemme molemmista tansseista molemmat "lopetukset", koska vasta paikan päällä selviää, millä lopetuksilla mennään. Voipi olla, että tuomarit haluavat nähdä Tripistä figuren A ja Crossista figuren B. Tai toisinpäin. Eli käytännössä meidän on opeteltava jokainen neljästä vaihtoehdosta niin hyvin, ettei sillä ole väliä, mitä lavalla tanssimme.

Jotta pysyisin edes jotenkin kärryillä, olen nimennyt lopetukset muistaakseni ne paremmin. Tripin figure A on "Porttisolmusotku", B "Miestenkierto". Crossissa figuret ovat taas "Kammokierros" tai "Rinkulajuttu". Porttisolmusotku ja Kammokierros ovat vaikeampia figureita, joten niillä saa paremmin pisteitä, joten opettelemme erityisesti niitä. Mutta kuten sanottu, jokainen neljästä on osattava tismalleen täydellisesti.

Ja siihen meillä on nyt kymmenen viikkoa aikaa. Mutta ei lannistuta! Eilen ja perjantaina treenasimme jälleen Crossin kuvioita. Viilasimme ja hinkkasimme, kunnes kädet osuivat käteen iskulleen oikein, kunnes kahden parin kuviot olivat toistensa peilikuvia, kunnes käännökset napsahtelivat kuin taikaiskusta. 

Näissä treeneissä neiti M:ää jo nauratti urheilusanastoni, kun yritin selvittää, missä minun pitäisi olla tietyllä hetkellä. Meni aika lätkäpuheeksi, mentiin syvälle ja oli tiukkaa kaarretta.

Huumori keventää, eh? En muista, milloin viimeksi olisin ollut yhtä luottavaisella tuulella näistä kisoista. Me saamme kuvioista kauniit, ei tässä hätää ole. Saimme perjantaina ja lauantaina korjattua monta pientä virhettä, ja itse sain useammankin ahaa-elämyksen. Kunhan vain muistamme kaiken, kunhan vain kukaan ei paina paniikkinappulaa pohjaan.. (siis, kunhan minä en paina paniikkinappulaa pohjaan).

Puuuh. Kuten sanoin, kymmenen viikon kuluttua tähän aikaan olutta saattaapi kulua. Ja siinä tuopin äärellä suoritustani analysoidessa fiilis on todennköisesti tämä:

Tää on niin huimaa.

Tässä vielä molemmat tanssit malliksi. Ylempänä Trip to the Cottage, alempana Cross reel. 

Epävirallista, melko-virallista, virallista.

Neiti M: "Are we all signed up?"

Opettajamme: "Yes"

Ja tällä lyhyellä Facebook-viestinnällä varmistui, että meikät lähtee Lontooseen. Viimeinen ilmoittautumispäivä oli keskiviikkona, ja olemme pureskelleet kynsiämme odotellessamme varmistusta ilmoittautumisen läpimenosta.

Koska hei, universumista ei voi koskaan tietää. Yksi kadonnut sähköpostiviesti, jonkun väärinkirjoitettu nimi, pieni muistikatkos... mutta nyt se on varmaa. Hihii.

Ja tähän liittyen, torstaina tuli kisajärjestäjiltä tällainen ilmoitus:

"Please note that dancer ID Cards will not be in use for the World Championships in 2014. There is no requirement to send photographs into the office. Competing dancers will collect a wristband on arrival to the venue."

Juuust kun sain itsestäni otettua sen jumalaisen upean töyhtöpääkuvan! Taisivat vain muuttaa suunnitelmiaan nähtyään allekirjoittaneen höpönassun. No, festariranneke on vähän pähee, sitä voi sitten roikuttaa ranteessa kunnes se homehtuu. Provinssirannekkeet muistoissain...

Tänään treeneihin. Nyt on pakko saada niihin polvennostoihin ja nilkanojennuksiin jotain ryhtiä!
 
Kymmenen viikkoa jäljellä!

Intermediate-taso on vaikeee-eee-eee

Puuh lääh tuska ahdistus. Ja innostus. Miten pieni ihminen voi nauttia näin paljon nöyrtymisestä ja kivusta ja pään seinään hakkaamisesta?

Siis kyllähän minä tiedän olevani masokisti, mutta jotain rajaa nyt hei. Fifty Shades of Irish Dancing.

Oli meinaan sellainen tanssiviikonloppu, ettei paremmasta väliä. Perjantaina oli kaksi tekniikkatuntia, joista ensimmäisellä hiottiin ja paranneltiin muun muassa vanhoja tuttuja keijuja, toisella yritettiin opetella... öööh.... jotain. (Ai miten niin alkaa pää pehmetä ja päivät sekoittua keskenään?) 

Mutta hiki virtasi, sen muistan.
 

Tää kuva on vaan just niin... hyvä. Lähde: rinceforever.tumblr.com

Lauantaina käväisin puuskuttamassa rugbytreeneissä aamulla, ja singahdin sitten Turkuun saapuneiden opettajieni koulittavaksi. Kaksi tuntia uusia sarjoja ja tekniikkaharjoituksia niin, että jalkoja särki jo lämmittelyvaiheessa. Lämmittelyssä tehdyt lankut menivät kyllä penkin alle, mutta hei, rugbytreenit alla ja muita tekosyitä...

Mutta asiaan. Päivän aikana saimme muun muassa uuden treble reelin, eli kovilla kengillä tanssittavan reelin. En ole koskaan opetellut treble reeliä lyhyitä tekniikkaharjoituksia pidemmälle. En ole koskaan kisannnut treble reelillä, enkä siis opetellut beginners- tai primary-tason treble reeliä (en edes tiedä, onko sellaisia olemassakaan). 

Nyt sitten humahdettiin suoraan intermediate-tason treble reelille. Ja se on nopea. Paino on sanalla nopea. Ta-ka-ta-ka-ta-ka-ta-ka. Opettajan tanssiessa rytmi kuulosti huonon sotaleffan konekiväärikohtaukselta. Ihan vähän saattoi mennä sormi suuhun. Ihan vähän.

Tuossa videolla on mallia treble reelistä. Vaikka tytöillä(?) ei ole aukikiertoa nimeksikään, vauhdista ja tahdista tuo antaa jotain aaninkia. 

Mutta periksi ei anneta ja mennäänpä nyt tuon suon yli niin että heilahtaa (huomatkaa toinen sotaisa vertaus). Kovasti yritin perässä pysyä ja upottaa askelsarjaa aivoihini, vaikka välillä tuntui että muistikapasiteetti ei vain riitä. Yksinkertaisetkin jutut, kuten "Kun olet oikean kantapään varassa, astu paino takana olevalle vasemmalle jalalle, niin voit taas läimäistä painon oikealle jalalle" tuntuivat täysin mystisiltä. Muut vetivät tanssia oikeaan tahtiin, minä vedän kieli keskellä suuta (ja kielenpää ulkona) hi-taaaaa-seeeeeen rytmiin, jotta edes tajuan mitä olen tekemässä.

Voi huokaus.

En ole ollenkaan varma, että saan tanssin koskaan siihen kuntoon, että voisin lähteä sillä kisaamaan. Mutta jos saan sarjan edes kerran rytmissä läpi, tuuletan kuin pieni apina. Tähän tapaan:

Tuulettamisen jälkeen voin miettiä, että olivatko ne treblet oikeasti treblejä vai pelkkiä suihkauksia, ja mites se aukikierto... mutta tanssi on kiva, ei mahdoton, eikä mitään mihin en pystyisi. Nyt pitää vain tsempata, ja treenata, ja treenata.

Ja jotta aivoni eivät saisi liikaa laakereillaan lepäillä, menin vielä sunnuntaina kahdelle muulle tunnille. Ensimmäisellä tunnilla kävimme läpi Helsingin workshopissa saamiamme askeleita (iiiihanaa, jotain jota osaan!), toisella tunnilla opeteltiin uusi intermediate-tason slipari. Minähän en kyllä sellaista tarvitsisi, koska vanhassa primary-tason sliparissa on vielä paljon tekemistä - ja voittoja saamatta - mutta mikäs siinä. Uudet haasteet jne.

Hauskaahan tässä oli se, että muut olivat ehtineet aloittaa tanssin tahkoamisen jo viime sunnuntaina, jolloin minä olin töissä. Oli jokseenkin noloa hypätä vähän jälkijunassa kyytiin. Opettajakin taisi tirskua keskittyneelle ilmeelleni (ja joka ilmansuuntaan sojottaville hiuksilleni, mutta se on vain ymmärrettävää). Toisin sanoen, minulla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta pysyä muiden mukana. Nada. Zero. Null pöäng. "Kunhan nyt vetelen täällä jotain sattumavaraista step-step-step-hop-keiju -settiä... jaaaa twist-twist-twist, ja lopetus. Menikö oikein? Eikö? No kuinnyni?"

Mutta sain tämänkin sarjan videolle, onneksi. Katsottuani sitä tänään noin satamiljoonaa kertaa, uskon vakaasti, että pystyn kyllä tämänkin oppimaan. Kyl kyl.

Pakkohan se on niin uskoa.

Puuh.

Intermediate-taso imee märkää sukkaa.