Mekkokriisi.
a) miksi
tämä harrastus on vedetty niin överiksi, mitä tulee pukeutumiseen? Ei kai sillä
ole väliä, millaisessa mekossa hyppii, kunhan jalat ovat sievästi ja askeleet
hallussa? Kuka perkele – anteeksi, mutta perkele – keksi, että paljetit ja
leikkikristallit kuuluvat irkkutanssiin? Ymmärrän, ymmärrän. Lavalla täytyy
erottua. Tästä on jauhettu ennenkin. Mutta silti. Argh.
b) miksi ihmeessä ihmiset suostuvat maksamaan pahimmillaan jopa pari tuhatta euroa mekosta, jota käytetään muutamia kertoja lavalla, ennen kuin se vaihdetaan uudempaan kasvupyrähdyksen tai trendimuutoksen vuoksi? (Ja voipi olla, että pari tonnia ei edes riitä, tuollaisiin hintoihin törmätessäni olen vain yleensä lopettanut nettikauppojen selailun). Eikö tässä olisi kapinan paikka? Pitäkää kolttunne, minä tanssin sarkamekossa!
Mekkokriisiä siis pukkaa.
Ceiliryhmämme uudet mekot nousivat puheenaiheeksi jo ennen Krakovaa, kun irlantilainen opettajamme esitti toiveen, että Turun ja Helsinki-Tampereen tiimit kisaisivat yhtenäisissä asuissa. Mikä sinänsä on järkeenkäypää, olisihan se kiva että kahdella eri tiimillä on yhtenäinen tyyli. Ehdottomasti samanlaiset mekot, sanon minä, nähtiinhän se jo Krakovassakin millainen voima sieni… eikun siis yhteinäisillä asuilla on.
Tuolloin idea kuitenkin tyssäsi siihen, että mekot olisi pitänyt tilata Venäjältä, ja aikaa oli muistaakseni reilu kuukausi. Ei onnistuisi, not gonna happen. Päätimme yhdessä tuumin palata asiaan uudelleen Krakovan jälkeen, kun pääsy Worldseihin olisi selvillä. Nyt siihen on sitten palattava.
Ja se kriisi? No.
Ensinnäkin, päätös mekon tyylistä ja väristä pitäisi lähettää eteenpäin ennen joulua. Heh.
Toisekseen, mekko teetettäneen Venäjällä, joten pukuja ei päästäisi sovittamaan ennen kuin ne saadaan Suomeen.
Kolmannekseen, mekon hinnaksi on ilmoitettu noin 250 euroa – ilman että ompelija on edes nähnyt toiveitamme. Hintaan eivät ilmeisesti kuulu posti- ja tullikulut. Tiedän, että 250 euroa on irkkutanssimekosta naurettavan halpa. Käytettyinäkin ne voivat maksaa 600-900 euroa, joten hintahan on kuin Stockmannin hulluilla päivillä. Mutta 250 euroa on tällä hetkellä allekirjoittaneelle sama kuin 2500 euroa. Ei vain irtoa.
Neljännekseen, olen penteleen varamies tiimissämme. Minulle ei ole vielä selvinnyt se, saisinko käyttää mekkoa soolokisoissa Worldsien jälkeen, vai olisivatko asut tarkoitettu vain ja ainoastaan ceilikäyttöön. Jos kukaan ei loukkaannu (mitä en tietenkään toivo), en pääse Lontoossa lavalle, joten mekko jäisi minulta kokonaan käyttämättä. 250 euroa mekosta, jota en voisi käyttää kertaakaan. Oh yeah.
Ei ihme, että varsinainen ceilitiimimme repii hiuksiaan. Minä varamiehenä voin sentään aina ilmoittaa, että pitäkää tunkkinne, en tilaa mekkoa – mikä tosin tarkoittaisi sitä, että joukkueeltamme tipahtaa yksi varamies pois. Ei sekään kivaa olisi.
Puuh. Mutta eipä heitetä vielä hanskoja tiskiin, ehkäpä asiat luttaantuvat jollain tapaa. Asioilla on tapana tehdä sellaista, sanotaan. Pessimismiin ei kannata kokonaan vaipua. En suostu moiseen, sillä on tässä muitakin asioita murehdittavana.
Joten, näin piristyksenä voisin kertoa pienen anekdootin siitä, miten rugby-ystäväni (kutsutaan häntä vaikkapa herra G:ksi) kommentoi irkkutanssipukuja nähtyään muutamia malleja.
”Boobs. It’s all about boobs”.
Hänen mukaansa näyttämäni irkkutanssimekot olivat 99-prosenttisesti suunniteltu korostamaan tanssijoiden rintoja. Täytyy sanoa, että hetken kuunneltuani hänen perusteluitaan alan kallistua sille kannalle, että osassa hän saattoi olla jopa oikeassa…
b) miksi ihmeessä ihmiset suostuvat maksamaan pahimmillaan jopa pari tuhatta euroa mekosta, jota käytetään muutamia kertoja lavalla, ennen kuin se vaihdetaan uudempaan kasvupyrähdyksen tai trendimuutoksen vuoksi? (Ja voipi olla, että pari tonnia ei edes riitä, tuollaisiin hintoihin törmätessäni olen vain yleensä lopettanut nettikauppojen selailun). Eikö tässä olisi kapinan paikka? Pitäkää kolttunne, minä tanssin sarkamekossa!
Mekkokriisiä siis pukkaa.
Ceiliryhmämme uudet mekot nousivat puheenaiheeksi jo ennen Krakovaa, kun irlantilainen opettajamme esitti toiveen, että Turun ja Helsinki-Tampereen tiimit kisaisivat yhtenäisissä asuissa. Mikä sinänsä on järkeenkäypää, olisihan se kiva että kahdella eri tiimillä on yhtenäinen tyyli. Ehdottomasti samanlaiset mekot, sanon minä, nähtiinhän se jo Krakovassakin millainen voima sieni… eikun siis yhteinäisillä asuilla on.
Tuolloin idea kuitenkin tyssäsi siihen, että mekot olisi pitänyt tilata Venäjältä, ja aikaa oli muistaakseni reilu kuukausi. Ei onnistuisi, not gonna happen. Päätimme yhdessä tuumin palata asiaan uudelleen Krakovan jälkeen, kun pääsy Worldseihin olisi selvillä. Nyt siihen on sitten palattava.
Ja se kriisi? No.
Ensinnäkin, päätös mekon tyylistä ja väristä pitäisi lähettää eteenpäin ennen joulua. Heh.
Toisekseen, mekko teetettäneen Venäjällä, joten pukuja ei päästäisi sovittamaan ennen kuin ne saadaan Suomeen.
Kolmannekseen, mekon hinnaksi on ilmoitettu noin 250 euroa – ilman että ompelija on edes nähnyt toiveitamme. Hintaan eivät ilmeisesti kuulu posti- ja tullikulut. Tiedän, että 250 euroa on irkkutanssimekosta naurettavan halpa. Käytettyinäkin ne voivat maksaa 600-900 euroa, joten hintahan on kuin Stockmannin hulluilla päivillä. Mutta 250 euroa on tällä hetkellä allekirjoittaneelle sama kuin 2500 euroa. Ei vain irtoa.
Neljännekseen, olen penteleen varamies tiimissämme. Minulle ei ole vielä selvinnyt se, saisinko käyttää mekkoa soolokisoissa Worldsien jälkeen, vai olisivatko asut tarkoitettu vain ja ainoastaan ceilikäyttöön. Jos kukaan ei loukkaannu (mitä en tietenkään toivo), en pääse Lontoossa lavalle, joten mekko jäisi minulta kokonaan käyttämättä. 250 euroa mekosta, jota en voisi käyttää kertaakaan. Oh yeah.
Ei ihme, että varsinainen ceilitiimimme repii hiuksiaan. Minä varamiehenä voin sentään aina ilmoittaa, että pitäkää tunkkinne, en tilaa mekkoa – mikä tosin tarkoittaisi sitä, että joukkueeltamme tipahtaa yksi varamies pois. Ei sekään kivaa olisi.
Puuh. Mutta eipä heitetä vielä hanskoja tiskiin, ehkäpä asiat luttaantuvat jollain tapaa. Asioilla on tapana tehdä sellaista, sanotaan. Pessimismiin ei kannata kokonaan vaipua. En suostu moiseen, sillä on tässä muitakin asioita murehdittavana.
Joten, näin piristyksenä voisin kertoa pienen anekdootin siitä, miten rugby-ystäväni (kutsutaan häntä vaikkapa herra G:ksi) kommentoi irkkutanssipukuja nähtyään muutamia malleja.
”Boobs. It’s all about boobs”.
Hänen mukaansa näyttämäni irkkutanssimekot olivat 99-prosenttisesti suunniteltu korostamaan tanssijoiden rintoja. Täytyy sanoa, että hetken kuunneltuani hänen perusteluitaan alan kallistua sille kannalle, että osassa hän saattoi olla jopa oikeassa…
 |
| "See? Boobies." |
 |
| "Definitely booby" |
It’s all about boobs. Loppuun vielä pari kaunista mekkoa,
sellaista joissa tanssisin mielelläni. Huokaus. Saahan tyttö unelmoida
blingistä, vaikka periaatteessa vastustaakin blingiä. Nämä kolme, samoin
kuin nuo kolme edellistä, ovat Kirations Irish Dance Dresses’in luomuksia. Kaunista
jälkeä tekevät siellä.
 |
| Toi vihreä! Toi kuvio! Toi leikkikristallien vähyys! |
 |
| Räyh! Olen lohikäärme, olen tulta, olen liekeissä lavalla! |
 |
| Yksinkertainenkin voi olla kovin sievää. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti