Intermediate-taso on vaikeee-eee-eee

Puuh lääh tuska ahdistus. Ja innostus. Miten pieni ihminen voi nauttia näin paljon nöyrtymisestä ja kivusta ja pään seinään hakkaamisesta?

Siis kyllähän minä tiedän olevani masokisti, mutta jotain rajaa nyt hei. Fifty Shades of Irish Dancing.

Oli meinaan sellainen tanssiviikonloppu, ettei paremmasta väliä. Perjantaina oli kaksi tekniikkatuntia, joista ensimmäisellä hiottiin ja paranneltiin muun muassa vanhoja tuttuja keijuja, toisella yritettiin opetella... öööh.... jotain. (Ai miten niin alkaa pää pehmetä ja päivät sekoittua keskenään?) 

Mutta hiki virtasi, sen muistan.
 

Tää kuva on vaan just niin... hyvä. Lähde: rinceforever.tumblr.com

Lauantaina käväisin puuskuttamassa rugbytreeneissä aamulla, ja singahdin sitten Turkuun saapuneiden opettajieni koulittavaksi. Kaksi tuntia uusia sarjoja ja tekniikkaharjoituksia niin, että jalkoja särki jo lämmittelyvaiheessa. Lämmittelyssä tehdyt lankut menivät kyllä penkin alle, mutta hei, rugbytreenit alla ja muita tekosyitä...

Mutta asiaan. Päivän aikana saimme muun muassa uuden treble reelin, eli kovilla kengillä tanssittavan reelin. En ole koskaan opetellut treble reeliä lyhyitä tekniikkaharjoituksia pidemmälle. En ole koskaan kisannnut treble reelillä, enkä siis opetellut beginners- tai primary-tason treble reeliä (en edes tiedä, onko sellaisia olemassakaan). 

Nyt sitten humahdettiin suoraan intermediate-tason treble reelille. Ja se on nopea. Paino on sanalla nopea. Ta-ka-ta-ka-ta-ka-ta-ka. Opettajan tanssiessa rytmi kuulosti huonon sotaleffan konekiväärikohtaukselta. Ihan vähän saattoi mennä sormi suuhun. Ihan vähän.

Tuossa videolla on mallia treble reelistä. Vaikka tytöillä(?) ei ole aukikiertoa nimeksikään, vauhdista ja tahdista tuo antaa jotain aaninkia. 

Mutta periksi ei anneta ja mennäänpä nyt tuon suon yli niin että heilahtaa (huomatkaa toinen sotaisa vertaus). Kovasti yritin perässä pysyä ja upottaa askelsarjaa aivoihini, vaikka välillä tuntui että muistikapasiteetti ei vain riitä. Yksinkertaisetkin jutut, kuten "Kun olet oikean kantapään varassa, astu paino takana olevalle vasemmalle jalalle, niin voit taas läimäistä painon oikealle jalalle" tuntuivat täysin mystisiltä. Muut vetivät tanssia oikeaan tahtiin, minä vedän kieli keskellä suuta (ja kielenpää ulkona) hi-taaaaa-seeeeeen rytmiin, jotta edes tajuan mitä olen tekemässä.

Voi huokaus.

En ole ollenkaan varma, että saan tanssin koskaan siihen kuntoon, että voisin lähteä sillä kisaamaan. Mutta jos saan sarjan edes kerran rytmissä läpi, tuuletan kuin pieni apina. Tähän tapaan:

Tuulettamisen jälkeen voin miettiä, että olivatko ne treblet oikeasti treblejä vai pelkkiä suihkauksia, ja mites se aukikierto... mutta tanssi on kiva, ei mahdoton, eikä mitään mihin en pystyisi. Nyt pitää vain tsempata, ja treenata, ja treenata.

Ja jotta aivoni eivät saisi liikaa laakereillaan lepäillä, menin vielä sunnuntaina kahdelle muulle tunnille. Ensimmäisellä tunnilla kävimme läpi Helsingin workshopissa saamiamme askeleita (iiiihanaa, jotain jota osaan!), toisella tunnilla opeteltiin uusi intermediate-tason slipari. Minähän en kyllä sellaista tarvitsisi, koska vanhassa primary-tason sliparissa on vielä paljon tekemistä - ja voittoja saamatta - mutta mikäs siinä. Uudet haasteet jne.

Hauskaahan tässä oli se, että muut olivat ehtineet aloittaa tanssin tahkoamisen jo viime sunnuntaina, jolloin minä olin töissä. Oli jokseenkin noloa hypätä vähän jälkijunassa kyytiin. Opettajakin taisi tirskua keskittyneelle ilmeelleni (ja joka ilmansuuntaan sojottaville hiuksilleni, mutta se on vain ymmärrettävää). Toisin sanoen, minulla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta pysyä muiden mukana. Nada. Zero. Null pöäng. "Kunhan nyt vetelen täällä jotain sattumavaraista step-step-step-hop-keiju -settiä... jaaaa twist-twist-twist, ja lopetus. Menikö oikein? Eikö? No kuinnyni?"

Mutta sain tämänkin sarjan videolle, onneksi. Katsottuani sitä tänään noin satamiljoonaa kertaa, uskon vakaasti, että pystyn kyllä tämänkin oppimaan. Kyl kyl.

Pakkohan se on niin uskoa.

Puuh.

Intermediate-taso imee märkää sukkaa.