"All right, Mr. De Mille, I'm ready for my closeup"

No niin. Haagiin on nelisen kuukautta aikaa. En tiedä, kuinka usein pääsen treenaamaan sooloaskeleitani, sillä kesän kerran viikossa -vuorot ovat nyt takanapäin. Seuraavaksi ryhdymme sumplimaan EM-kisojen ceiliryhmätanssitreenejä, ja siinä kiireessä voipi olla, että sooloaskeleet jäävät lapsipuolen asemaan.

Iiiih.

Olen kuitenkin ajatellut, että ei hätä ole tämän näköinen. Kesällä kävin viikoittain läpi askeleitani, ja vaikka esimerkiksi settini Jockey to the Fairin loppu on vielä "vähän" hakusessa, olen ollut luottavaisella mielellä. Että onhan tässä aikaa.

Olen myös saanut kesällä hyviä vinkkejä parin ongelmakohdan korjaamiseen, mikä on entisestään kasvattanut itsevarmuuttani. Myös se, että kerrankin päätin olla haukkaamatta planeetan kokoista palaa purtavaksi - eli keskityn "vain" neljään uuteen askelsarjaan kuuden tai seitsemän sijasta - on auttanut hermoparkojani.

Nyt hermoparat ovat hermoromahduksen partaalla.

Kesän viimeisissä yhteisissä treeneissä kuvasimme ystäväni neiti S:n kanssa kaksi tanssiani, lyhyet mutta teknisesti loputonta hiomista vaativat light double jigin ja single jigin. Askelsarjat ovat simppelit, jopa niin simppelit että jaksan hämmästellä sitä joka treenikerralla. "Riittääkö oikeasti tämä määrä askeleita?" "Onko tämä oikeasti intermediate-tason tanssi?"

Mutta koska tanssit ovat niin simppelit, niissä täytyy panostaa tekniikkaan hurjasti. Kun tuomarin vakuuttamiseen on vain silmänräpäys aikaa, täytyy tekniikan loistaa lavalta. Eli se iänikuinen litania 

• aukikierto
• korkealla varpailla
• ojennetut polvet
• vauhdikkaat ja voimakkaat skipit
• hyvä ryhti 
• jne jne jne

Muuten ihan kiva, mutta niillä videoilla ei näy mitään tuosta listasta. Sen sijaan kuvissa näkyy lysähtänyt, koukkupolvinen ja laiskasti laahustava täti.

AAAAERRRRGHGHGSLGHLSGHLOGHSLGLFBSLHB!

Mä en kuvaa itseäni enää ikinä. Tekniikkani ei ehkä parane, mutta ainakaan en ole itse sitä näkemässä.

Ministry of Silly Walks at your service.

Yks niistä harvoista kuvista, joissa en ole aivan täysin romahtanut lysyyn.
Vielä kun tuo varpaiden ojennus olisi ojennus, eikä tuollainen... mikälie.

Ylemmäs varpaille, nainen! Yyyyylemmäs! Ja kädet roikkuu kuin kaks kuollutta kissaa.

Jotenkin naamasta vähän näkee, että voiketunkillit.

Ja joo ei, tähän kuvagalleriaan ei otettu mukaan niitä kuvia, joissa olen lytyssä kuin liiskattu barbababa. Niitä olisi kyllä ollut tarjolla. Rutosti.

Lähtis lankuttaan. Taas.