Asioita, jotka tekevät matkasta konkreettisen

Ei voi mitään, lentolippujen varausvahvistuksen kilahtaminen sähköpostiin aiheuttaa aina saman sykähdyttävän tunteen. 

Nyt mennään eikä meinata!

Mä oon ihan kohta taas tien päällä!

Siinä on niin. Hki-Lontoo-Hki. Välissä Cardiff.

Okei, eiväthän nämä tanssireissuni suoranaisesti mitään kuukausien travelleri-hommia ole. Mutta matkustamista yhtä kaikki, uusien paikkojen, ihmisten ja elämysten kokemista. (Voiko muuten ihmisiä kokea? Luulen, että voi. Jotkut vain ovat sellaisia, elämyksiä.)

Varasin siis tänään lentoliput Lontoota varten. Koska nappasin talviloman kisaviikolle, aion ottaa lomasta kaiken irti ja käydä ennen varsinaista koitosta nollaamassa... eikun siis, henkisesti valmistautumassa kisoihin Cardiffissa, Walesin pääkaupungissa.

(Ja jos joku ei vielä tiedä, niin WALES on suosikkijoukkueeni, mitä tulee rugbyyn. Millennium Stadium, täältä tullaan ja kameran kanssa!)

Uskon suhteellisen vakaasti siihen, että pari taukopäivää ennen kisakoitosta auttavat suorituksessa. Olin vielä viime keväänä Dublinin reissun aikaan huolissani, että mitenkäs treenitauko vaikuttaa. Matkustinhan pääkallopaikalle samaan tapaan noin viikkoa ennen kisoja. Siksi kirmasin hammasta purren ympäri Howthin rinteitä, siksi varasin hostellin salin tanssitreenejäni varten. Filmasin harjoitteluani ja nyyhkytin blogiini, kun en osannut askeleitani. Yöh. Hirveää stressaamista, ylikunnon puolelle lipsumista, epävarmuutta.

Oslon ja Krakovan reissut menivät eri kaavalla. Treenitaukoa tuli erinäisistä syistä, mutta enpä kokenut samanlaista omiin virheisiin tuijottelua, enkä "mitä jos mitä jos mitä jos" -panikointia. Jännitys oli tietysti huipussaan, en sitä kiistä! Kädet hikosivat ja jalat tärisivät!

Mutta kun ajatukset saa edes hetkeksi pois askeleista, ryhdistä ja korkeista varpaista, alitajunta ehtii tehdä töitään rauhassa. Ja pakko myöntää, tuloksetkin olivat hitusen odotettua paremmat.

Eiiiii sillä, olihan Dublinin ja Krakovan välillä puoli vuotta aikaakin, joten paljon ehdin myös oppia niiden kuukausien aikana. Samalla sain roppakaupalla itsevarmuutta, joten ei kaikkea voi laittaa tämän "pari päivää ennen kisoja ilman tanssia on hyväksi" -teoriani piikkiin. 

Mutta kyseessä oli silti vain puoli vuotta. Alitajunta on jännä. (Eikä teoriani ole mitenkään puolustuspuhe sille, että livahdan Walesin nummille hoilaamaan Everlastingiä. E-hei. Silmäniskuhymiö.)

Ai ai. 

Cardiff. Lontoo. Hiiii! Pasila, seuraavaksi Cardiff Afterlife.