Baarikierros Hannen tapaan.

Näin viime yönä unta, että minun piti jostain syystä tehdä selkoa kaikista pubeista, joissa olisin Dublinissa käynyt. Kaverini sitten tämän kuultuaan ehdotti, että kirjoittaisin niistä blogiinikin.

Joten tässä tulee. Ei mitenkään tanssiin, tai mihinkään, liittyvä kirjoitus dublinilaispubeista, joissa allekirjoittanut on rymynnyt. Osa on selkeästi turistialueiden kohteita, osa sitten vähän mörköbaareja, mutta jokaisessa on hauskaa ollut. Kaikkia en edes muista. Tässä nyt ne, jotka tulivat hakematta mieleen.

Ja ei, en ole koko ajan Dublinissa kaljalla.

Oikeasti. En ole.



Palace Bar
No tää ekaks, koska tästä on tullu sellanen pakkokäyntipaikka. Oli varmaan ensimmäinen baari, mihin neiti T:n kanssa ryykäsimme aikoinaan, ja siitä lähtien Palacella on ollut oma erityinen paikkansa sydämessäni. Nuff said.

Plussat:
+ seuraa löytyy aina
+ parhaassa tapauksessa myös työtarjouksia, kuten silloin, kun kaksi hämmentävän pitkällä lounastauolla ollutta Irish Timesin toimittajaa ottivat minut siipiensä suojaan. He vakuuttivat soittavansa pomolleni, etten enää palaa Suomeen koska sain paremman työpaikan Dublinista. Hassuja setiä.
+ hyvää musiikkia yläkerrassa, myös sitä perinteistä
+ ihana kattoikkunahässäkkä katutason takahuoneessa

- no tää on ihan turistihelvetti Temple Barin reunalla, joten voit olla varma, että baarissa on tusina ranskalaista levittelemässä karttojaan ja kakskyt jenkkiä vertailemassa sukujuuriaan. Mutta paikallisiakin käy, joten ei tää ihan paska baari ole.
- naisten vessat alakerrassa
- naurettavan korkea tiski, kääpiö ei arvosta.


Seuraavaksi onkin sitten mainittava
McDaid's Harry Streetillä,

jonne nuo kyseiset toimittajat minut kiikuttivat. Kuulemma tunnettu kirjallisuusbaari. Minä muistan baarin paremmin siitä, että eräällä Dublin-käynnilläni otin jalkapöytääni tatuoinnin. Se oli kivulias operaatio, ja jalkapöytäni vuosi verta kuin pistetty, joten piipahdin välillä pyyhkimään enimmät pisarat McDaid'sin naistenvessassa. Hihittelin hysteerisenä väsymyksestä, kun pikkuruisen vessan lavuaari näytti sotkuiselta kuin narkkarin jäljiltä. Onneksi olin (taas) ainoa naisvieras koko baarissa, joten sain tuuskata siellä niin kauan kuin tykkäsin.

+ kirjallisuuspisteitä ropisee, ei ihan jokaturistin paikka vaikka onkin ihan keskustassa
+ kuulemma kaupungin parhaat Guinnessit. T. Irish Timesin tyypit.
+ rauhallinen, kukaan ei tuu tyrkyttään seuraansa kun hautaudut päivän lehtien taa. Toimittajat tuntee toisensa.

- pieni naisten vessa. Vessa tällä kertaa yläkerrassa.
 

McDaid's.

Gypsy Rose
No tää on sitten ihan erilainen paikka. Ei muuten soi perinteinen irkkumusa, vaan rässiä ja rokkia ja punkkia ja heavymetaljeaaaaaahhhh. Kokkolalaisille vois sanoa että tää on vähän kuin Westi, turkulaisille vähän kuin Cosmicin ja Viskin rakkauslapsi. Tykkään. Kuluneita nahkasohvia, bilisnurkkia, kuppanen keikkalava ja paljo alottelevia bändejä. Tilaukset pitää huutaa karvasille rokkiäijäbaarimikoille, kun musiikki on niin kovalla. Baarin t-paidasta saa rutosti katu-uskottavuuspisteitä koska hey, Dublin-paita mutta vähän with a twist.

Näyttää pieneltä ja suht peruspubilta yläkerran/katutason perusteella, mutta parhaat bileet on alakerrassa.

+ Ei tasan soi tilulilu täällä
+ kukaan ei välitä kettujakaan, mitä sulla on päällä tai onko tukka kammattu ja naama meikattu
+ halpaa kaljaa
+ oma tatuointisisarliike

- alakerta ei aina auki




Mulligan's
Sitten kun Gypsystä on selvinny, voi raahautua seuraavana aamuna kaljalle vähän hiljasempaan paikkaan. Mulligan's on yks näitä turistioppaissa mainituista paikoista, koska kaikki vähänkään nimeä saaneet kirjailijat vetivät siellä aikanaan taiteilijaelämää alas kurkusta. Mutta koska tää on vähän sivukujalla, niin en ole varmaan koskaan törmänny erityisen turistiseen menoon Mulligan'sissa.

Tai oletan, että toi sivukujasijainti on se syy, koska muuten baarissa ei ole mitään vikaa. Taas kirjailijoita, toimittajia ja historianopettajia, joiden kanssa voi keskustella mm. suomalaisen koulujärjestelmän hyvistä ja huonoista puolista (oli kuulkaa hankalaa yrittää korjata parin oluen jälkeen mitä ihmeellisimpiä väärinkäsityksiä, kuten että jokaisella luokalla "on oltava" vähintään yksi erityisoppilas. Whoot?).

Hyvä takahuone rugbyn katsomiseen. Valitettavasti rugbyn katsominen oli edelliskerralla vähän vaikeaa, juurikin tästä koulukeskustelusta johtuen. Olisi vaan pitänyt sanoa sedälle ja tädille, että tää likka haluaa nyt oikeasti katsoa tota peliä, mutta kun uutta olutta pukkas pöytään sitä tahtia ettei kissaa ehtiny sanoa... no, peliä voi seurata sitten välillä vilkuilemallakin.

+ keskustassa
+ tilava, takahuone yllätti ekakertalaisen
+ screenit pelejä varten
+ ystävällinen henkilökunta

- taas yks baari joka väittää tarjoavansa parhaan guinnessin. Oikeesti nyt vähän omaperäisyyttä niihin mainospuheisiin.


"Heyyyy Ginger Finn" bar, aka. Carr & O'Connell
Oikeastaan tää baari on listalla ihan vaan baarimikkonsa vuoksi. Hänestä tuli Dublinin tanssikisojen aikaan henkinen tukeni ja turvani, ja jostain syystä hän muistaa minut vieläkin. En nykyään voi käydä Dublinissa ilman edes pikaista vierailua tänne. Istun tiskille, paikalle kiiruhtava baarimikko kopauttaa mua päähän (joo, kuulostaa ehkä väkivaltaisemmalta kuin onkaan), mä virnistän, hän tuo mulle lasin viiniä ja kaikki on kuten pitääkin.

Baari sinänsä ei oo kummonen, perusbaari (ei esitä olevansa perinteinen, mutta ei mikään discohelvettikään), ruoka ihan jees, olutvalikoima silleen siedettävä. Baarimikko antaa jäädä lukemaan kirjaa ja juomaan kaljaa vielä vähän sulkemisajan jälkeenkin. Sitten voidaankin jutella skotin, baarimikon ja käsittämätöntä aksenttia vääntävän dublinilaisen kanssa U2:sen veronkierrosta ja Bonon mulkkuudesta, tai epämulkkuudesta, riippuu kysyykö skotilta vai aksenttidublinilaiselta. Baarimikko pyyhkii pöytää ja vakuuttaa, ettei meillä oo kiire mihinkään.

+ ihan keskustassa
+ aina seuraa
+ ruokaakin
+ päivän lehdet

- ihan keskustassa (tourist alert, vaikka itekki oon turisti mutta tourist alert!)
- alakerrassa karaoke
- musiikki on pahimmillaan ihan kauheaa


Porterhouse
Tämä taas on listalla hyvien erikoisoluidensa vuoksi. Jos rupee Smithwick's, Guinness ja muut tökkii, käy kokeileen Brainblástaa tai Wrasslers 4X:ää. Omnom. Krapula taattu. Muuten valitettavankin ketjumainen paikka, isosti tilaa, isosti screeniä, isosti meteliä. Ruokaakin saa, en oo kokeillu. Kaksikin eri baaria Dublinin keskustassa.

+ erikoisoluet
- ei mitenkään muuten erityinen



Brazen Head
En oo koskaan käyny, mutta tiedän sijainnin prikulleen koska varmaan jokaisella reissulla joku tulee kartan kanssa kysymään, miten tuonne löytää. Unessa mukana, siksi listalla. Dublinin vanhin jee jee.


Ha'penny Bridge Inn
Tää on kiva pikkubaari, ihan siinä Ha'penny Bridgen kupeessa (eh, nimikö paljasti?). Komediailtoja ja muuta ohjelmaa, mutta listallani lähinnä siksi, että tuttu oli siellä töissä ja saan olutta ilmaseksi kun kerron tän henkilökunnalle. Muuten ei sinänsä mitenkään poikkea muusta keskustan pubitarjonnasta.



The Grand Social
Vaihteeksi taas ei-niin-perinteinen baari, eli keikkapaikka Ha'penny Bridge Inniä vastapäätä joen toisella puolella. Kulttuuritapahtumia, indiemusiikkia, taidetta, kirppareita. Yläkerran keikkapaikka just silleen sopivalla tavalla rähjänen mutta romanttinen, että tää vanha hippi on ihan muisk muisk. Jotenkin sain hirveet City Cafe -vibat tästä (tää ei kyl kerro mitään muuta kuin vanhoille kokkolalaisille). Aina Dublinissa ollessa pakko tsekata ohjelmatarjonta.

+ nuorempaa väkeä, ei vain hampaattomia setiä jotka sekoavat tuoppeja kiskovista nuorista naisista
+ tuoppeja kiskovia nuoria
+ hyvää musiikkia
+ sisustus

- koska nuoria, niin välillä on ollu tätifiilis rähjääntyneenä ja ei-niin-hipsterinä

Grand Socialin yläkerran keikkapaikka kirpparipäivänä.

Kehoe's 
Sitte taas tätä perinteisempää. Listalla, koska on kuulemma rugbypelaaja Brian O'Driscollin suosikkibaari. Ei oo miestä näkyny.

Jos Brian O'Driscoll ei sinänsä väräytä tuntoaistejasi, niin vastaavia baareja on sata tusinassa. Mutta ei mitään vikaakaan, että jos kohdalle osuu niin poikkea toki sisään.


The Duke
Jokaisella pitää olla se luottosyöttölä, jonne voi mennä kun ei vaan jaksa miettiä kokkausta, tai ravintolan valintaa, tai kun Wagamamassa on syöty jo kolmena päivänä. The Dukesin palvelu on nopeaa, ystävällistä, oluisaa ja ruokakin ihan jees. En ny lähtis ylistyslaulua kirjoittamaan, mutta jos kestää tilata "Traditional Irish Stew'n" tai "Guinness pork pie'n" nolostelematta turistipisteitä, niin ruokaa saa paljon ja liha on hyvää.

+ ruoka
+ keskustassa, joten kun selkä on vääränä uusista kirjoista, sohville on helppo rysähtää ja heti on tarjoilija tuomassa kaljaa
+ hinta-laatu

- vessat hitto taas yläkerrassa stana miksi naisten vessat on aina jossain minne pitää kiivetä portaita ei jaksa enää



O'Donoghues, aka. walesilaisten rugbymiesten baari
Täällä seuraa on pitäny sekä irlantilainen seilori että puolet walesilaisesta rugbyjoukkueesta. Perusbaari. Mutta muistorikas sellainen. Joku kiva terassi/"beer garden", hirveesti väkee, hiki. Irkkubaari isolla I:llä. Hauskaa. Pää osuu helposti kattoon jos rugbymiehet rupee nosteleen "line-outteihin". Ihan tuhottoman paljon kliseistä irkkubaarisisustustavaraa, mutta ehkä se on irkkubaarissa ihan sallittua.

+ vastapäätä myöhään auki oleva ravintola
+ keskustassa

- ihan v-tusti väkeä
- turistiopasmerkintöjä varmaan satoja, joten se tourist alert tännekin


Vicar St.
Keikkapaikka. Baarikin löytyy, mutta tänne ei eksy, ellei ole menossa keikalle. Niin, ja Vicar St. ei ole nimestään huolimatta Vicar Streetillä, vaan Thomas Streetillä. Että tiedätte sitte. Ei sillä että olisin seissy Vicar Streetillä vähän suu auki.

+ hyviä keikkoja, tarjonta kannattaa aina tarkistaa
+ muka kaukana, mutta mikään kaukana Dublinissa ole, ihan käveltenkin keskustasta jos vaan vähä viittii
+ siisti baari

- ei tänne mitään muuta asiaa ole


Olympia
Ja heti perään keikkapaikkojen Keikkapaikka, kruunaamaton kuningatar, Olympia! Ihana vanha teatteri, joka avattiin jo vuonna 1878, on sittemmin muutettu keikkapaikaksi, mutta tuhoamatta liikaa vanhaa. On aitiot, on koristeelliset krumeluurit, on kristallia. Olen käyny täällä kattomassa sekä The Poguesin että Manicsien keikat, ja aina teatterin kauneutta toljottaa niskat nurin.

Lisäpisteitä baarin Grand Old Ladysta Maureen Grantista, joka kuulemma aloitti "baarityttönä" nelkytluvulla, ja jatkaa siellä yhä. Olen tilannut olutta, olen tilannut viiniä, aina olen saanut arvokkaasti liikkuvalta Maureenilta gintonicin. En ole valittanut. Tilaisin juotavani baarin nuoremmalta henkilökunnalta, jos välittäisin.

Ihan ykköspaikka. Älköön koskaan Olympia muuttuko.

+ heti vieressä halpa fisu&chipu-paikka, joka pelastaa keikalla itsensä hikeen asti näännyttäneen fanitytön kerta toisensa jälkeen.
- No ei tuu ees mieleen mitään miinusta.

Olympia.

Mother Kelly's
Tämä on taas näitä "Ihan perusbaari, ei mitään ihmeellistä". Erotuksena se, että äiti Kelly sijaitsee aivan Talbot Streetit tanssikenkäkaupan vieressä, joten tästä on tullut vähän jo rituaalipaikka. Uudet tanssikengät --> ei malta olla hypistelemättä --> ekaan baariin --> Mother Kelly's --> hihihihii.


Francis St. pappabaari
Tämän paikan nimeä en muista, mutta osaan kävellä sinne vaikka unissanikin. Tää oli tää reissu kun... (vedetääs henkeä)

Olin menossa Francis Streetin antiikkikauppoihin etsimään jotain mukavaa tuliaista mussukalleni. Oli kevät, oli aurinkoa, mulla korkokengät ja mukulakivinen sivukuja kaikui askelten alla. Selkäni takaa kuuluu vanhemman miehen äänellä "Kiva kattella kun nainen kävelee reippaasti" (tai jotain vastaavaa, tästä on jo vuosia). Hymyilen takaisin, joten tää noin satavuotias paappa päättelee, että olen eksyksissä (en ollut).

Hän lupasi viedä minut Francis Streetille, enkä kehdannut selittää käsivarttaan tarjoavalle tweedhattupäälle, että tiedän kyllä minne olen menossa. Siinä me sitten kuljetaan käsikynkkää puiston halki, ja minua päätä lyhyempi setä selittää jotain vieressä olevasta kirkosta. Parin sadan metrin jälkeen olemmekin Francis Streetillä, ja hän kysäisee, kiinnostaisiko minua vielä ennen ostoskierrostani vierailla kaupungin parhaalla lihakauppiaalla. No toki minua aina kiinnostaa kaupungin parhaat lihakauppiaat, joten käsikynkkää jälleen.

Päädymme suoraan 50-luvun elokuvasta tai Sydämen asialla -sarjasta karanneeseen lihakauppaan, jossa pulska kauppias komentelee hintelää apupoikaa ja huivipäiset mummot päivittelevät olkikoreineen maailman menoa. Ja kalpeita poskiani. Papan tehdessä omia ostoksiaan nämä mummot nimittäin nappaavat minut kiinni ja päivittelevät, että olenko varmasti terve kun ihokin on noin kuulas ja valkea. Vakuutan olevani terve, mutta mummot haluavat varmistaa sen tarjoamalla minulle jotain valkoista, limaista möynää, jota lihakauppias ojentaa tiskin takaa. Se kuulemma toisi punan poskilleni, samaa möynää mussuttavat mummot hihittävät.

Jälkikäteen selvisi, että se oli naudan mahapaitaa. Yöhyöhyöhyöhyöh.

Pappa nappaa minut mummoilta ja nyt hän tiedustelee, kiinnostaisiko minua kaupungin paras kauppahalli. No aiiiinahan minua kiinnostaa kaupungin paras kauppahalli, joten käsikynkkää jne.

Tämä kauppahalli oli sellainen omituinen yhdistelmä markkinoita, kirpparia ja "ei ihan välttis oo laillisesti hankittua mutta halvalla lähtee" -toria. Pappa esittelee minut abouttiarallaa joka toiselle vastaantulijalle. Alan olla jokseenkin alistunut tilanteen koomisuudelle ja annan papan höpötellä omiaan. Jossain vaiheessa vilkaisen liian pitkään kivannäköistä punaista villakangastakkia. Pappa päättelee kärppänä, että tykkään siitä. No joo-o, niin tykkäänkin. Pappa haluaa ostaa sen minulle. No ei kyl ny tarvii, mulla on takki, eikä matkalaukussa ole tilaa, ja ei nyt hyvänen aika toisen rahoilla mulle takkia osteta.

Pappa ei kuuntele. Pappa selittää jotain lapsenlapsistaan, ja minä taidan olla jonkinlainen korvikelapsenlapsi. Myyjä osottautuu papan neljännen polven serkuksi tai vähintään kumminkaimaksi, ja puoliväkisin pappa tunkee nyt alennettuun hintaan myydyn takin kainalooni. Nyt on takki. Ja mahapaitaa masussa. Ja minä vaan että mitä hittoo täällä tapahtuu.

Ja taas lähdetään. Käsikynkkää.

Nyt pappa haluaa ehdottomasti esitellä minut kaupungin parhaalle baarimikolle. En edes enää yritä sanoa vastaan. Mihinkäs minulla on kiire, eikä mukava pappa nyt hullumpi paikallisopas ole. Menemme kadun yli lähes tyhjään baariin, jossa sanonta "Aika on pysähtynyt" ei enää riitä. Aika seisoo ilmassa. Aikaa ei ole. Kellertyneet pitsiverhot ikkunassa ovat taatusti vuosikymmeniä vanhat, ikkunalaudan muovikukat ovat menettäneet värinsä ja olutmainokset seinillä saatiin painosta luultavasti 70-luvulla. Katonrajaan pultattu telkkari rätisee ja näyttää jotain urheilua. Baari on kuitenkin valoisa, baarimikko tervehtii ja paappa viittoo peremmälle.

Tilaan limpparin ja hörpin sitä, kun pappa ryhtyy juttelemaan vieressä istuvalle, yhtä valkohapsiselle papalle paksulla dublininaksentilla jotain. Jotenkin käy ilmi, että hekin ovat serkkuja. Tai ainakin heillä on molemmilla Mary-niminen äiti. Tai jotain. Minua naurattaa, ja selitän papalle, että nyt minun on todellakin lähdettävä. Tupsahdan baarista ulos keskelle tulvivaa auringonpaistetta, keksin mihin suuntaan lähden ja kipitän hihitellen takaisin kohti keskustaa.

Francis Streetin pappabaari. En ole käynyt toiste, mutta ehkei tarvitsekaan. Ei se mihinkään muutu kuitenkaan.

Tanssitossujen opas Dublinin baareihin. Kirjakaupoissa ei ihan lähiaikoina.