Jalan kakkosleikkaus on sovittu! Lääkärinihän siis ilmoitti joulukuussa, kun jalka operoitiin, että nilkkaan laitetut ruuvit ja metallilaatta poistettaisiin "sitten syksyllä". Syynä kuulemma se, että olen vielä nuori (huutonaurua tähän!) ja se, että laatta väännettiin osittain myös pohjeluun pään ympäri. Koska laatta ei ole vain nätisti luun vartta pitkin, se "saattaa aiheuttaa ongelmia myöhemmin".
No ne ongelmat kyllä tiedetään; jalkaan sattuu vieläkin satunnaisesti, jos se tömähtää maahan/lattiaan liian voimallisesti, nilkka turpoaa pienestäkin rasituksesta, herään välillä öisin jomottavaan kipuun... Eli tiivistetysti, laatan on syytäkin lähteä.
Päätin ottaa lääkäriini yhteyttä jo näin kesän alussa, sillä syksystä sekä lomakaudestani tulee melkoinen hullunmylly
- Walesiin kahdeksi viikoksi humputtelemaan
- ehkä jopa kentälle alkusyksystä jos valkku katsoo minut sen arvoiseksi
- Nordic Feis (järjestäjänä, ehkä kisaajanakin)
- mökillekin pitäisi päästä eikä kallioilla loikita kaurismaisesti nilkka paketissa
- Oulu Irish Fest
- Irlantikin huutelee että missä se Yli-Parkaksen muija viipyy
- ja kaikki muu sälä jota en nyt muista
Eli missä vaiheessa sitä ruuhkavuosiaan elävä ikinuori ehtii muka johonki leikkaukseen, hä?
Toisaalta haluan päästä eroon tuosta ärsytyksestä niin pian kuin mahdollista, toisaalta taas en halua, että kipsikausi sotkee suunnitelmani. Ja työpuolikin pitäisi ottaa huomioon - milloin leikkaus haittaisi pomoni elämää mahdollisimman vähän?
Jännityksellä odottelin, mitä lääkärini sanoisi leikkauksen ajankohdasta. Eilen illalla sähköpostiini kilahti vastaus - lokakuulle mennään! Wales turvattu, urheilu/kisapuoli turvattu, mökkireissut turvattu, jee! Töiden kannalta vähän harmi, etteivät kesätyöntekijämme ole enää paikkaamassa minua sairaslomani ajan, mutta toisaalta
TOIPUMISENNUSTE ON NOIN 10-14 PÄIVÄÄ!
Onko ehkä pikkasen ihanaa kuulla, että saikkua on luvassa mahdollisesti vain reilu viikko, kun edellisen kerran sitä tömähti liki kaksi kuukautta? Vastaus; on.
Nyt vain odottelemaan sitä ihanaa tunnetta, kun rauhoittavat virtaavat suoniin ja maailmassa kaikki on hyvin.
Plus, ajattelin kysyä lääkäriltä, saanko sen penteleen metallilärpykän mukaani leikkauksen jälkeen. Siitä saisi taatusti osaavissa käsissä ihan hiton hienon korun. Vaikka rannekorun. Tai riipuksen. Oo, sormuksen!
Tai nilkkakorun. Heh heh.
Kai potilas saa pitää omat rojunsa? Onko lukijoissani lääkäriä? :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti