No ni. Kotona taas, koneelta löytyy ääkköset eikä koko ajan tarvitse änkyttää englanniksi. Laukut purettu, uusia kenkiä nuuskittu ja tuliaiset suurimmaksi osaksi jaettu.
Lähetin siippamussukalleni jo sunnuntaina kisojen päätyttyä viestin, että on vähän tyhjä olo. Näitä kisoja on tullut hehkuteltua niin pitkään ja niin paljon (anteeksi vaan kaikilta jotka olivat jo kurkkua myöten täynnä koko Dublin feisiä), että kun oma osuuteni oli lopulta tunnissa ohitse, tuntui sydämessä jopa pieni pettymyksen vihlaisu.
Ei siis sijoitusteni vuoksi. En olisi kuunaan uskonut, että pärjään niinkin hyvin kuin lopulta pärjäsin - varsinkin, kun lähestulkoon jokainen tanssi meni penkin alle armottomasta tsemppaamisesta ja hiomisesta huolimatta. Okei, myönnetään; kisojen päätyttyä noin ensimmäisen puolen tunnin ajan mietin vain, kuinka paljon paremmin olisin sijoittunut, jos olisin tanssinut yhtä hyvin kuin kisapäivää edeltäneissä treeneissä... että nelossija olisi voinut nousta kolmanneksi, kolmossija kakkoseksi... Mutta silti, pettymyksen tunne ei johtunut tuosta.
Pettymyksen inha vihlaisu johtui siitä, että koko elämys oli niin upea, ettei siitä halunnut luopua niin nopeasti. Ensimmäisenä päivänä kisapaikalla olin kuin puulla päähän lyöty katsellessani kaikkien niiden upeiden 16-20 -vuotiaiden tanssijoiden suorituksia. Niin nopeita jalkoja, niin suoria polvia, niin korkeita potkuja! Ja mitä nuorempia tanssijat olivat, sitä enemmän suu loksahti auki. Ai lutunen sentään niitä suloisia pisamanaamaisia nuorukaisia, jotka suorissa housuissaan ja paljettiliiveissään tanssivat vakavina nopeampia treblejä kuin ikinä uskaltaisin edes kuvitella osaavani... Puhumattakaan siitä peruukkien ja paljettien merestä, joka iski Pipa päässä istuvaa meikitöntä, kalpeanaamaista finskiä silmille kuin iso sarjakuvakollaasi täynnä väriä ja loistoa.
Kertakaikkiaan upea elämys. Vaikka ette itse tanssisikaan, suosittelen vierailemaan feisissä jos sellainen sattuu kohdalle Irlannin-matkanne aikana. Niitä kuulemma järjestetään Irlannissa lähestulkoon joka viikko, tai vähintään pari kertaa kuussa, ja kisat ovat myös yleisölle avoimia. Dublin feishiin pääsylippu maksoi vitosen, täysin kelpo hinta siitä showsta!
Näin kisaajan vinkkelistä parasta oli kuitenkin se kilpailijoiden keskinäinen yhteenkuuluvaisuuden tunne - tai ainakin omassa, yli 25-vuotiaiden sarjassa fiilis oli sanalla sanoen hieno. Kerroinkin jo Deidrestä, jonka kanssa jaoimme hermostuneisuuttamme ennen kisoja. Deidre ja hänen tanssikoulunsa adoptoivat minut hoteisiinsa, ja istuimme yhdessä sykkyrässä odotellessamme vuorojamme. Kuiskuttelimme onnentoivotuksia toisillemme ja taputtelimme selkään, kun tanssija palasi lavalta. Ei ilkeämielistä kilpailuhenkeä, ei arvostelevia katseita; pelkkää hyväntahtoisuutta, kaverihenkeä ja tanssin iloa. "You did great!", sanoi Deirdre kun kompuroin heavy jigin jälkeen lavalta. Tiesin, ettei tanssi onnistunut, mutta kannustaminen tuntui silti hyvältä. Ja kun palkintojenjaossa nimeni sanottiin ensimmäisen kerran, koko koulu repesi hihkumaan ja hurraamaan.
Eihän tuollaisesta voi kuin pakahtua.
Joten kyllä, nyt on vähän sellainen "Tässäkö se nyt sitten oli, ja huomenna pitäisi palata arkeen?" -olo. Minulla on ikävä tanssimista, ikävä sitä jännitystä, ikävä niitä kaikkia ihania ihmisiä jotka tapasin näiden kisojen vuoksi. Minulla on jopa ikävä Dublinia - ja se on länsirannikon vannoutuneelta fanilta paljon sanottu se!
Jos olisin vähänkään herkempi, saattaisin nyt tiristää pienet itkut. Nyt olen vain haikea ja kuuntelen tilulilua.
Minulta on jo kyselty, mitä aion tehdä tälle blogille nyt, kun homma on ohi. En tiedä. En halua väkisin venyttää blogia pelkäksi tylsäksi, itseään toistavaksi horinapäiväkirjaksi. Mutta on tämän kaiken jakaminen ollut sen verta hauskaa, ettei tästä(kään) halua luopua noin vain. Ehkä suuntaan kohti seuraavia kisoja, ja kun niiden aika tulee, puhallan pikselipölyt pois blogin päältä ja jatkan mihin tämä päättyi. Saas nähdä. Tanssitossuja ei nosteta naulaan, se on vissi se!
Ai niin. Lupailin sitä videokollaasia pari merkintää sitten. Tässäpä se tulee nyt sitten. Laatu ei ole kummoinen: välillä (ainakin omalla koneellani) ääni ja kuva ovat epäsynkassa, ja osa videosta on kuvattu kamera 90:n asteen kulmassa - kyllä, olen juuri niin fiksu. Mutta on siinä nyt jotain muistikuvia ja tunnelmapaloja. Tarkoitus oli laittaa treenikohdan taustalle soimaan Vangeliksen Chariot's Of Fire, mutta siihen eivät enää taidot tai ilmainen videonkäsittelyohjelma riittäneet. Silti, enjoy! :P
Ja suora linkki siltä varalta, että tuo ei lähde pelittämään: Dublin feis
Oi! Harmi kun en tiennyt tämän blogin olemassaolosta, vahingossa löytyi. Jäi lukematta panikoinnit ajallaan, mutta hauskaa seurattavaa se oli näin jälkeenkinpäin. Eikä blogisi tähän tarvitse kuolla: Seuraavaksi kohteeksi vaikka marraskuun esitykseen valmistautuminen, tai pistetäänpä kisarimaa astetta korkeammalle ja Oireachtas Krakovassa marraskuussa! Mites olisi, lähdettäiskö? Siinä varmaan olisi mukavasti panikoitavaa meille molemmille! Deal?
VastaaPoista-Saija
No kuule, olen jo vähän miettinyt tuota Krakovaa, että sinne olisi ainakin halvempi lentää.. ja sitten houkuttaisi myös Munchen, ja Praha. Rahat tässä vain loppuvat kesken, ja todennäköisesti myös työnantajan kärsivällisyys. "Sori, en voi olla tuona viikonloppuna töissä, enkä tuolloin, ja juu, tuolloinkin pitäisi olla tanssimassa.." :D Mutta joo, jos säkin lähdet Krakovaan, niin mäkin! It's a deal!
Poista