Tuo oli fiilis, kun kavelin kohti kisapaikkaa tänä aamuna. Kuten FB-ystäväni tietävät, olin käynyt kisapaikalla jo edellispäivänä, mutta nyt hommassa oli tosi kyseessä ja tekemisen meininki. Ajattelin, että saavun suomalaisittain ajoissa ja irlantilaisittain aivan liian aikaisin, mutta kisapaikalla oli onneksi jo toinenkin yli 25-vuotiaiden sarjassa tanssiva nainen. Deidre oli tullut Galwaysta tanssikoulunsa kanssa, ja koska muut koulun oppilaat olivat vielä hotellilla, me kaksi aloittelijaa ehdimme jutella ja jakaa jännitystä.
Se on jännä tunne se jännitys. Jännä. Se voi pyyhkiä muistin kokonaan, saada kädet tärisemään pahemmin kuin yksikään krapula-aamu ja hyppäämään vessassa viiden minuutin välein - ihan vaan varmuuden vuoksi.
Ja juu, kävihän siinä kuten pelkäsinkin; suoritukseni ei todellakaan ollut parasta mahdollista laatua. Askelten unohtelua (!!!!), kompurointia, lavan reunan yli loikkimista - ja kyllä, toiseen tanssijaan törmäilyä. Koska ajatukseni eivät ole vielä kasassa (ja veressäni kuohuu jo guinnessia), pidän tämän päivityksen tiiviinä. Enempi tunnelmia ja tajunnanvirtaa koko elämyksestä myöhemmin, nyt nopea tiivistelmä.
 |
| Hermoja rauhoitellakseen voi ottaa turhia valokuvia. |
Ensimmäisenä oli REEL. Kuten kaikki irkkutanssia harrastavat tietävät, beginners reel on kauhea rääkki, jossa on ainakin satamiljoonaatsiljoonaa keijua ja jonka jälkeen ns. mehut ovat poissa. Kun kuulimme järjestyksen, irvistimme Deidren kanssa yht'aikaa. Että tämä sitten alkuun, eh?
Tanssin aikana unohdin kakkosaskeleen kanta-astumiset, aivan kuin en olisi niitä koskaan tehnytkään. Mutta en usko että tuomari huomasi, sillä jatkoin pokkana jotain sattumanvaraisten keijuloikkien tekemistä. Sen enempää en keijuista kirjoita, sanonpahan vaan että keskivartalon lihaksia voisi kehittää. Kanta-astumishässäkän ansiosta myös ah-niin-sieväksi hiomani sidestep menee vähintäänkin penkin alle. Tanssin päätyttyä hihittelemme Deidren kanssa, että se oli sitten se lämmittelykierros, heh heh.
Seuraavaksi LIGHT JIG. Vuoroa odotellessani tajuan, että muusikko soittaa paljon pidempään, mitä minulla on askeleita. Eli joutuisin seisomaan hoomoilasena lavalla, kun toinen tanssija vielä jatkaa haitarin tahtiin. Onnekseni jostain siunatusta syystä olin pakannut aamulla tanssivihkoni mukaan. Huokaan helpotuksesta: vihosta löytyy harakanvarpailla kirjoitettu lisäaskel light jigiin. Lisään sen hätäpäissäni tanssiin mukaan, sen verran kuin musiikkia nyt riittää.
Sitten SLIP JIG. Kaikki sujuu, jee jee. Olen ihan liekeissä, muistan pitää ryhtini ja leap-cut-two-treet menevät nätisti. Ja sitten... törmään toiseen tanssijaan. En pahasti, ja toinen tanssija pystyy jatkamaan omaa suoritustaan - mihin minunkin olisi pitänyt pystyä, mutta konseptit menevät niin pahasti sekaisin, että töpsöttelen vain typerästi hymyillen paikallani viimeiset tahdit. Hölmöä. Tuomari hymyilee minulle kun seisomme odottamassa kellon soittoa. En tiedä, oliko hymy huvittunut, kannustava vai säälivä. Veikkaan huvittunutta.
SINGLE JIG. Taas sellanen "I'm the Queen of the world!" -olo. Kaikki menee putkeen, muistan aukikierron, muistan tehdä kaksi keijua kuuden step-hopin jälkeen (tanssikaverini tietävät kuinka vaikea minun on laskea kuuteen)... ja sitten, innoissani, tanssin hurman vietävänä, tanssin ulos lavalta. Oikeasti. Silpaisen lavalta ulos niin että heilahtaa. Onneksi lava ei ollut samanlainen kuin open-tason tanssijoilla viereisessä salissa, eli noin metrin korkea, vaan tanssimme lattiatasolla. Silti, siinäpä se luottamus sitten kariseekin. Ei vidduperkele, en saa onnistumaan tänään yhtäkään tanssia!
HEAVY JIG. En olisi uskonut tätä Suomesta lähtiessäni, mutta tämä tanssi oli ehdottomasti yksi parhaista suorituksistani. Vihaan kakkosaskeleen tepsuttelua, mutta nyt se tuntui onnistuvan. Kaunis Sean-hymyni tosin karisee nopeasti ja vaihtuu tuskaisaan irvistykseen, kun tajuan laittaneeni kenkäni liian lepsusti kiinni. Kesken tanssin tunsin, kuinka kenkä lähtee valumaan kannasta... siinäpä sitten tekemään kantaklikkejä! No mutta. Neljäs sija, emmä valita.
TRAD SET, eli St. Patrick's Day. Ei mitään sanottavaa. Se meni niin putkeen kuin Pate nyt vaan voi mennä. Okei okei, parissa kohtaa olisin voinut tanssia paremminkin, mutta se olisi jo hiustenhalkomista. En edes miettinyt klikkejä tai cuttien pointteja tai sen sellaisia, vaan annoin vain mennä. Sellaisella "Ja vidduuks tässä, vika tanssi ja sitten baariin" -otteella. Kannattaa varmaan kokeilla tuota asennetta toistekin, sillä Patesta napsahti kolmas sija. Hooah!
En tanssinut trophy tanssia, sillä aamulla ilmoittautumispaikalla en paniikissa edes muistanut / ymmärtänyt mistä hiton trophy tanssista ilmoittautumistäti puhui. Olisi pitänyt muistaa, että se on kilpailu, jossa tanssijat vetävät oman suosikkinsa, siis sen tanssin, jossa he kokevat olevansa parhaita. Heidän joukostaan parhaat palkitaan sitten pokaaleilla, kun näissä muissa tansseissa jaossa on "vain" mitaleita". Trophy-kisaa katsoessani kiroan mielessäni, että olisi pitänyt lähteä tuohonkin mukaan - plakkarissa olisi taatusti ainakin nelos- tai vitossijan arvoinen pokaali, sellainen pieni ja suloinen.
No, ensi kerralla sitten. Tästähän voi vain parantaa! Nyt suihkuun (tää meikki täytyy saada naamalta pois nytheti), laukkujen pakkailua ja viimeisiä tuliaisia. Huomenna kotiin. Ihan helevetin hieno reissu.
 |
| Tommoinen minipokaali olis ollu niin paras tuliainen! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti