Kusessa ollaan.
Krakova takana, kusessa ollaan.
Muistatteko, kun selvitin pari blogitekstiä sitten
irkkutanssin tasojärjestelmää? Että irkkuilijoilla on neljä eri tasoa:
beginners, primary, intermediate ja niin edelleen?
Hommahan menee niin, että kun olet pärjännyt kisoissa
jossain tanssissa tarpeeksi hyvin, sinut nostetaan kyseisessä tanssissa
seuraavalle tasolle. Osa tanssijoista on tietysti luonnostaan niin hyviä,
etteivät he tahkoa alempia tasoja lainkaan, vaan hyppäävät suoraan ylemmille
tasoille. Meille muille kuolevaisille reitti menee beginnersistä primaryyn,
primarystä intermediateen jne jne.
Päätöksen tasonoususta voivat tehdä opettajat, kuten minulle
kävi Dublinin jälkeen. Opettajani ilmoittivat, että beginners-tanssien
veivaaminen on sitten siinä, seuraavaksi menen primaryyn.
Toinen vaihtoehto on, että loistat lavalla, sijoitut
kärkipäähän ja jonkin mystisen matemaattisen kaavan perusteella tietty määrä
tanssijoita nostetaan seuraavalle tasolle. Minulla ei ole mitään käryä tästä kaavasta, olen
yrittänyt sitä säännöistäkin päntätä mutta tyhmä ei tajuu. Ilmeisesti kisassa
mukana olevien tanssijoiden määrä vaikuttaa asiaan, emmätiä. Ei ole ollut niin
sanotusti tarpeen miettiä tuollaisia.
Oli miten oli, allekirjoittaneelle napsahti ylennysnakki
Krakovassa. Kahdestikin. Vedin light double jigin ja heavy jigin siihen
malliin, että toisesta tulin toiseksi, toisesta kolmanneksi – jos muistan
oikein. Kun noita sijoituksia rupesi napsumaan, minulla alkoivat kädet täristä
ja maailma sumentua silmissä, enkä oikeastaan muista mitään koko
palkintojenjaosta. (Luotan siihen, että jossain vaiheessa tulokset tulevat
nettiin.)
Ajatusteni sumeudesta kertonee jotain se, että kun stage
manager kutsui palkittuja lavalle ja ilmoitti, kenet on nostettu
intermediateen, en alkuun tajunnut mistä veikkonen puhui. Luulin hänen
vitsailevan, sillä italialaismies tuntui olevan varsinainen huumorimies.
Vasta
kun oma vuoroni tuli, tajusin mistä on kyse. Kylmä kivi holahti vatsaan, ja
järkytykseni kuulemma näkyi yleisölle asti. Eiiiii heiii eiiii, eiiii
mihinkään intermediateen, mitä hittoo, miks, mä en osaa, mä en taho, mitä
perkelettä… palkintorivissä vieressäni seissyt, tanssin voittanut norjalaistyttö
oli yhtä kauhuissaan. Siinäpä nökötimme parrasvaloissa ja hysteerisesti
hihittäen kuiskuttelimme toisillemme, kuinka pahasti kusessa ollaan.
Asiaa tietty pahentaa se, että toinen tansseista oli heavy jig,
eli kovien kenkien tanssi, ja minä olen ihan paska kovilla kengillä. Tai no, sijoituksesta
päätellen en suoranaisesti ihan paska, mutta sanoisin että sellanen tukeva
semipaska. Pahoittelut kielenkäytöstä. Alkeellinenkin tekniikka on minulta suurimmaksi osaksi hukassa, enkä aikuisten
oikeasti tajua sijoitustani. Tämä ei ole mitään turhaa keskipohjalaista
vaatimattomuutta, vaan fakta.
Tuomarin älynväläys palkita minut kakkos- ja kolmossijoilla
tarkoittaa, että jos aion vielä kisata heavy jigillä tai light double jigillä,
minun on opeteltava niihin uudet askeleet. (Tähän sellanen tuskanen parahdus.)
Voipi siis olla, että seuraavissa kisoissa – missä ja milloin ne ovatkaan – jätän
heavy jigin ja light double jigin väliin. Uudet haasteet ovat tietysti jee jee, mutta
intermediate-taso ei ole niin jee jee. Enemmänkin täys mahdottomuus jee jee.
Että tässä sitä nyt ollaan. Seitsemän tanssia, pari hemmetin
hyvää ja muutama tosi hyvä sijoitus. Ei ihan sitä, mitä lähettiin hakemaan. Itse
olin asettanut tavoitteekseni puolivälin, mutta olisin ollut tyytyväinen
siihenkin, etten olisi viimeinen. Ennen palkintojenjakoa kysyin opettajiltani,
mitä he arvioivat sijoituksekseni. Muistaakseni hekin veikkasivat juuri
puoliväliä tai vähän sen paremmalle puolelle, joten tämä tulos taisi yllättää
meidät kaikki. Mielipuolista.
Ihan mielenvikasta läpändeerusta.
Olen rutosti paljon parempi kuin luulin, ja tähän
ajatukseen tottuminen vaatii aikaa.
Hitsiläinen.
Tähän vielä loppuun "tiivistetysti" kisat tanssi tanssilta.
Reel. Metsään meni. Oslossa kultaa ja upea fiilis lavalla,
Krakovassa unohdan askeleet ja sössin homman. Tätä ei voi puolustella
mitenkään. Meriselityksen annan silti: lava oli jaettu kahtia mustalla teipillä
(vasemmalla 25-30 –vuotiaat, oikealla puolella yli 30-vuotiaat). Ohjeistuksen
mukaan rajaa EI SAA YLITTÄÄ.
Jossain vaiheessa reeliä tajuan, että olen harppomassa kovaa
kyytiä kohti teippiviivaa. Jaiks! Kissamaisella notkeudella käännän itseni päinvastaiseen suuntaan, kuin
mihin askeleet oikeasti menisivät. Hässäkässä homma kosahtaa reisille, ajatus
katkeaa enkä muka muista, mitä piti tehdä. Kaverit lohduttavat, että ei se niin
pahalta näyttänyt. Itseäni ketuttaa, että sössin oman suosikkini – varsinkin kun
yleisön joukossa olivat opettajani, joille olisin erityisesti halunnut näyttää
osaamiseni. Ilmeisesti minun on treenattava tällaisia häiriötilanteita varten. Aina
ei askeleitaan saa tanssia kuten treenisalin rauhassa. Hyvä oppitunti.
Muistaakseni neljäs sijoitus. Whooot? Ja koska olen
ahne mulkero, välittömästi aloin jossitella, kuinka paljon paremmin olisin
sijoittunut, jos olisin tanssinut yhtä hyvin kuin Oslossa. Aivan kuin neljäs
sija ei olisi jo aivan huima saavutus!
Light Double jig. Muistan pitää polveni korkealla (tai
ainakin yritys oli kova kahden ensimmäisen askeleen ajan). Sidestepissä yritän
varpistella niiiiin korkealla kuin pystyn, ja pitää polvet suorana, sillä olen
aiemmin saanut noottia notkupolvistani. Askeleet ovat simppelimmät kuin
reelissä, ja lavalla oloni on jopa ihan jees. Norjalaistyttö kuiskaa lavan
reunalle palatessamme ”Sorry”; hän ilmeisesti luuli häirinneensä tanssiani
jollain tavalla. Ei mitään käsitystä, mä vaan tanssin täällä hei. Olo on rento.
Luulen sen johtuneen siitä, etten odottanut tältä tanssilta ihmeitä.
Kolmas sija tästä kaiketi, ei voi muistaa. Ei villeimmissä
unelmissakaan….
Single jig. Ei mitään muistikuvaa. Keskityin hurjasti siihen,
että muistan potkia pepanderiani. Ei niin mitään käsitystä mistään. Joku sija
tästä tuli. Huomaan taas, etten pidä single jigistä.
Slip jig. Toinen oma suosikkini, Norjassa kultaa. Universumi
kostaa synneistäni, ja UNOHDAN TAAS ASKELEET! Miten tämä voi olla mahdollista?
Tällä kertaa unohdukseni on pahempi kuin reelissä, ja joudun hetken vain
töpsöttelemään satunnaisia skippejä, kunnes pääsen taas kärryille. V-tuttaa
kuin pientä eläintä. Juurihan minä kävin ne askeleet läpi! Koitan urheasti
näyttää hymynaamaa tuomarille ja palaan paikalleni. Ei käryä sijoituksesta. Mitali
tästä tuli, mutta arvelisin, että tästä tuli se huonoin sija.
Heavy jig. Edellispäivänä olimme nähneet, kuinka ylempien
tasojen kisaajat vetivät kovilla kengillä vähän väliä lavalla persiilleen.
Tanssipäällysteestä huolimatta lava on ilmeisen liukas, ja ajatus sinne
kipuamisesta hermostuttaa. Enkä tietenkään ehtinyt/tajunnut laittaa mustaa
jesaria kenkien pohjiin liukuesteeksi.
Meikäläisten heavy jigissä on pari
sellaista ärhäkkää kääntymistä, joissa terävyys ja nopeus on a ja o. Käännöksessä
toinen kanta on maassa, ja tanssiessani kanta lipsuu kuin saippua
posliinikipossa. Hyvä että pysyn pystyssä. Koitan paikata tilannetta
ojentamalla hur-jas-ti nilkkaani seuraavassa askeleessa ja tekemällä kiukkuiset
stämpit (koko jalalla polkaistaan maahan uhmaikäisen tyyliin). Tiiä sitten,
onnistunko. Tästä tuli ilmeisesti se toinen sijoitus, voi hyvää päivää.
Trophy-tanssi. Päätin ennen kisoja tehdä trophyssä reelin,
ja lavalla olen kovasti iloinen valinnastani. Nyt pääsisin näyttämään
opettajilleni, että todella muistan reelin askeleet. Muuten hyvä
suunnitelma, mutta olen niin sykkeessä, että unohdan lähteä omalla vuorollani
liikkeelle. Ehhehheheh. Stage manager virnistää, muusikko aloittaa uudelleen,
minä olen yksin lavalla ja yleisöstä kuuluu hyväntahtoista hurrausta (kiitti,
tytöt).
Aloitusmokan jälkeen minua vain naurattaa ja annan palaa. Loikin,
pompin ja kiidän lavalla, tai siltä se ainakin tuntuu. Munaan alun rytmin pikkiriikkisen verran, mutten välitä. Jälkikäteen saan tytöiltä kehuja korkeista
polvinostoistani. Muistaakseni niitä kommentoitiin tyyliin "Näytit siltä, että ’mulla
ei ehkä ole kilometrin mittaisia jalkoja, mutta ainakin nostan niitä kuten
olisi’". No perskules. Olen tyytyväinen suoritukseeni, haukon happea ja melkein
unohdan poistua lavalta. En muista kumartaa tuomarille. Olen pöllyssä.
Muistaakseni seitsemäs sija.
Trad set, eli Blackbird. Käyn vaihtamassa kengät ja
kannustusjoukkojen kanssa vitsailemme, että nyt mennään listimään se pirun
birdi. Marssin katsomon portaat alas kuin paraskin luolanainen ärjyen. Meitä Blackbirdin
tanssijoita on vain kaksi, minä ja ystäväni neiti S., sillä suurin osa tanssijoista
näytti valinneen tanssikseen St. Patrick’s Dayn. Kertaamme neiti S:n kanssa askeleet salin nurkassa töpstötellen, ennen kuin meidät opastetaan lavalle riviin. Är-rär,
räyh, nyt mennään!
Minulla on ollut aiemmin suuria ongelmia Blackbirdin rytmin
kanssa. Tanssin alku on todella tylsä, sama askel toistuu useamman kerran,
mutta birdin jekku onkin juuri kinkkinen rytmi. Hoen mielessäni yyyyyy-kaa-koo,
yyyyyyyyy-kaa-koo, ja kuulemma rytmini ei näyttänyt kovin pahalta. Lopun rock-askeleissa
hyydyn, mutta kun tanssi on ohi,
polkaisen viimeisen askeleen rinta rottingilla. Hymyä ei tarvinnut
pakottaa naamalle. Olo on kuin kuningattarella. Kumarran tuomarille, käännyn
ympäri, kävelen takaisin riviin ja karjaisen riemukkaasti ”Fuck yeah!”. Tajuan, että moinen saattoi kaikua lavalta koko yleisölle… ei mittään
välii, olen liekeissä. Tää on parhautta. Tätä lisää. Blackbirdi on kynitty,
fileoitu ja se maistui hyvältä. Sijoitus neljäs. Aivan älytöntä, ottaen
huomioon että vielä viikko sitten rytmi oli täysin hukassa.
***
Illalla menemme hotellilla neitien T ja S kanssa maailman
pienimpään saunaan. Koostaan huolimatta sauna osoittautuu kunnon suomalaiseksi saunaksi, lämpö
hellii, olut maistuu hyvältä, lihakset venyvät, ja olo on sanalla sanoen upea. Muspusmuspusmus! Vieläkin hymyilyttää, vaikka tässä on ehditty jo kotiutua takaisin Suomeen. Kirjaan jonkinlaisen kuvakoosteen ja tarkempia tunnelmia Krakovasta lähipäivinä, nyt piti saada tämä tanssianalyysi ulos itsestäni. Kuvat ovat muuten odottamisen arvoisia, ai sitä ilveilyn määrää keskellä kommunistista ihannelähiötä!
Seuraavia kisoja odotellessa. Intermediate-askeleita odotellessa. Lisätreenejä odotellessa. Pitäisikö keväällä lähteä taas
Dubliniin….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti