Paluu vihreälle saarelle

Ehhhehheheeeee.
Sähköpostiin tupsahti uusi kuvagalleria viime vuoden Vihreä Saari -näytöksestämme. Työmatka bussissa sujuikin tänä aamuna hekotellen, kun kelasin kuvia läpi.

• Kaksoisleukani ovat jäätävämmät kuin muistinkaan.
• Minusta ei vaan saa hyvää tanssikuvaa. 
• Vaihtoehtoiseti en vaan osaa tanssia.
• Taidan kuitenkin ihan vähän nauttia lavalla olosta.

Laitoin (tietenkin) pari kuvaa välittömästi Facebookkiin, koska kukapa sen kissan hännän nostaisi ellei kissa itse? Ajattelin silti tehdä vielä paremman kuvagallerian tänne, ja muistella vielä kertaalleen viime marraskuun rutistusta.

Jos et päässyt paikalle, niin kyseessähän oli täysverinen show; kaksi näytössä, väliaika, monta numeroa ja miljoona vaatteenvaihtoa. Väliajalla tarjolla kahvia ja pullaa. Tanssijoita taisi olla kaikkiaan huimat 23, ja muusikoitakin kaksi (kiitokset vaan taas soittajille, ilman teidän upeaa lauluanne ja soitantaanne meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä numerosta toiseen).

Itse olin mukana kuudessa numerossa. Osa numeroista oli ns. vanhoja tuttuja, mutta suurin osa oli kokonaan tätä show'ta varten koreografioituja. Eli olihan niissä opeteltavaa. Tahti vain kiihtyi syksyä kohden, ja samalla piti harjoitella PM- ja EM-kisoja varten... kyllähän sen tiesin, mihin lupauduin mukaan, mutta näin jälkikäteen ajateltuna syksy oli melkoinen pressi. Ei tämä MM-kisoihin treenaaminen tunnu enää missään tuon rääkin jälkeen!

*hermostunutta naurua tähän*

Valitettavasti olen joutunut rajaamaan kuvia alkuperäisestä, joten kuvien sommittelu ei ole siis kuvaajan käsialaa (iso käsi kuvaajallemme, nuoriherra M:lle. Loisto-otoksia!). En kuitenkaan viitsi lätkäistä nettiin muiden tanssijoidemme kuvia ilman lupaa, joten tässä nyt vain tämä minä-minä-galleria.

Ensimmäisenä numero, joka kulki nimellä "Pubikohtaus". Ideana oli, että koko poppoo täyttää lavan, joka maagisesti muuttuukin Pyhän Patrikin päivää juhlivaksi irkkubaariksi. Baarissa tietenkin tanssahdellaan, ja minä olin yksi soolon vetävistä tanssijoista. Saimme aikaiseksi oikein tanssiskaban, kun me sooloilijat yritimme päihittää toisemme arrrrrmottomalla askelkisalla.

Tai siis, se oli idea. Minä lupauduin tanssimaan treble reeliä. Siinä oli vain kaksi pientä ongelmaa: en koskaan pysy reelissä rytmissä, enkä pärjää kovilla kengillä. Hyvät lähtökohdat, eikö vain?

Onnekseni neiti M. teki askelsarjastani tarpeeksi simppelin, joten sain kuin sainkin sen molemmissa näytöksissä jotenkuten taaplattua loppuun.
 

Jalka nousee, katse tyhjä. Näillä mennään.

 

Plösö kuittaa. Mutta mikä parasta: jalkani ovat aukikierrossa!! Kantapäät näkyvät sekä edessä että takana!

Tykkään hirmuisesti tuosta ylläolevasta kuvasta - enkä vain siksi, että jalkani ainakin näyttäisivät olevan aukikierrossa. Kuvassa jotenkin tiivistyy se tunne, mikä saa minut aina lavalla valtaansa. Ennen lavalle menoa saatan olla valmis oksentamaan kauhusta, mutta kun tanssi on ohi, tekee mieli vain huseerata rinta rottingilla miljoonahymy naamalla: Mä selvisin! Kattokaa hei, hei kattokaa, mä selvisin! Tää on hienoo!

Sama juttu kisoissa. Se viimeinen askel, se viimeinen varpaiden pointtaus... se tunne on koukuttavan kiva. (Nyt oikeasti kisakuume nousee, tahtoo sooloilemaan!)

Tämä seuraava numero kulki työnimellä Turisti. Siinä herra A. esitti Dublin-paidassaan Dublinissa harhailevaa turistia, joka yllättäen kuulee kaukaa outoa kopinaa... ja joutuu keskelle hurmaavien irkuttarien tanssin pyörteitä. Lopulta turistimme lankeaa itsekin ja koko homma päättyy huimaan yhteistanssiin - rivissä. Yleisö haluaa rivitanssia, niin pentele, annetaan niille sitten rivissä tanssia.

Tämä numero oli niitä "vanhoja tuttuja", mutta se ei tarkoittanut, että tanssin olisi voinut vetää läpi vasemmalla kädellä. Ajoitus oli kaikki kaikessa, kun tanssijat ovat rivissä tekemässä samoja juttuja. Pienikin myöhästyminen, ja erotut joukosta kuin.. ööh.. no, erotut joukosta. 

Kuvista päätellen minä erotuin joukosta. 

Niinpä niin.

Tämä kuva on mukana ihan vain siksi, että olen siinä korkealla varpaillani (siis jösses!) ja potku yltää kerrankin peppuun asti. Valitettavasti kuva on vähän tumma, joten joudutte vain nyt luottamaan sanaani tässä asiassa.

Ja tää on sitten se loppuposeeraus. Kuva mukana vain siksi, että siinä ei minulla ei ole kaksoisleukaa.

Seuraava numero oli yksi suosikeistani, "Piraatit". Tämä oli tällainen innokkaan esiintyjän, mutta ei-niin-kummoisen tanssijan bravuuri: askeleet olivat simppeleitä, mutta sain revitellä ilmeitä ja eleitä ihan tosissaan.

Esitin yhtä piraateista, jotka olivat aarrejahdissa. Välillä taisteltiin, välillä muututtiin laivaksi, mutta aarrearkku löytyi lopulta. Numero alkoi sillä, että sinkaisin lavalle yksikseni "tähystelemään" ja houkuttelemaan muita merirosvoja paikalle. Minä. Yksin. Lavalla. Voi pyhäsylvi. Onnekseni sain ilveillä ja pelleillä sieluni kyllyydestä, jotta hermostuneisuuteni peittyi. 

Tämä numero taisi olla yksi yleisön suosikeista. Taivas tietää, miksi... 

Mielipuolinen merirosvo matkalla maineeseen.

Mielipuolinen merirosvo muikeana.

Mielipuolinen merirosvo ihan selvästi näkee tuossa lattialla aarteen. Mitä eläytymistä!

Muutamasta muustakin numerosta on kyllä kuvia, mutta niissä ilmeeni ovat taattua Hannea, joten jätän ne julkaisematta. (Kymmenen leukaa ei kaunista ketään.) Johonkin minäkin vedän itseni kiusaamisessa rajan...

Kuvia katsellessa täytyy vain kiitellä, kuinka hienoihin ihmisiin olen saanut tutustua tämän harrastuksen myötä. On upeita tanssijoita, uskomattomia musikantteja, lahjakkaita koreografeja ja ennen kaikkea kärsivällisiä sieluja, jotka jaksavat tehdä töitä näinkin suuren näytöksen eteen. Ei mikään helppo nakki, kun kaikki täytyy tehdä kahvilan pullista lähtien omin nokkineen.

Notta vau. Kiitos vaan, neiti T., että raahasit minut yliopiston irkkutanssitunnille silloin joskus. Tässä sitä nyt ollaan. Ih!