Titididdiddiiii!
Lähtöön aikaa 15,5 tuntia.
Titididdiddii!
Boarding pass tulostettu. Huoleni siitä, onko halpalentoyhtiöltä tammikuussa varaamani lento vielä ylipäätään olemassa, on täten poispyyhitty. Eeeen siis mitenkään epäile halpalentoyhtiöiden toimintaa.
Titididdiddii!
Kylkyl, mieliala on just näin hysteerinen. Tänään vedellään viimeiset treenit Suomen kamaralla, ja seuraavan kerran tanssimme kisapaikan treenitiloissa ensi lauantaina.
Minulla on ihan hurjan hyvä fiilis tällä hetkellä. Perjantain ja eilisen treeneissä saimme jälleen korjattua pari viimeistä pientä yksityiskohtaa, ja tanssi näyttää - vaikka itse sanonkin - aika pirun hyvältä. Nyt kaikki on kiinni vain hermojen pitämisestä, keskittymisestä ja parhaansa antamisesta. Potkut loppuun asti, varpaat vihoviimeiseen asti venytettynä, kroppa tiukkana ja ajoitus kohdilleen (minä pystyn siihen!).
Enkä ole ainoa, joka on tätä mieltä: meillä on tiimin kesken todella hyvä henki päällä. Kevään pitkä treeniputki ja muu elämän myllerrys näkyi ainakin allekirjoittaneessa jo jossain vaiheessa, mutta nyt fiilis on positiivinen ja odottavan innokas. "Hyvä pössis", pitäisi varmaan sanoa. Lauantaina kuvasimme vielä viimeiset videot opettajallemme, ja hänkin vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä.
"You have worked well, roll on London!"
Awwwyeah! Kyynikko minussa epäilee, että opettajamme halusi vain olla kiltti näin viime metreillä, eikä kehdannut enää kommentoida löysiä käsiä tai huonoa ajoitusta. Mutta optimisti minussa on sitä mieltä, että tanssimme on oikeasti parantunut todella paljon, ja tuo kommentti oli täysin ansaittu ja rehellinen.
Sisäinen optimistini pieksee sisäisen kyynikkoni hiljaiseksi. Nih!
Ah niin! Jos rakas lukijani olet täällä Varsinais-Suomen tienoolla ensi viikolla, nappaa jostain mukaasi keskiviikon Turun Sanomat. Jos lehden aikataulu ei petä, ja homma menee kuten suunniteltu, keskiviikkona lehdessä on ainakin jonkinkokoinen juttu joukkueestamme, koulustamme ja kisoista. Jutun nettiversiossa saattaa olla mukana pieni videopätkäkin ("Ohhoh! Katso video!"). Perjantaina toimittaja kävi jututtamassa meitä, lauantaina puolestaan kuvaaja kävi katsastamassa pukutreenimme.
Tältä siis tuntuu haastateltavasta, kun he odottavat jutun ilmestymistä.
"Sanoinkohan jotain typerää? Ei kai mua näy kuvissa? Ja jos näkyy, niin kai mulla on ees hyvä ilme? Montako kaksoisleukaa onnistuin tällä kertaa saamaan aikaiseksi? Mitä jos mun jalat on kuvissa koukussa? Siis oikeesti, valitkaa lehteen kuva jossa mua ei näy, pliiiis?"
Mä en vaan tykkää olla kuvissa.
Oh well, minkäs teet. Lauantain kuvaussessiossa pääsimme testaamaan myös kisapukujamme ensimmäistä kertaa tositoimissa, ja kokeilemaan peruukkien kiinnitystä. En voi sille mitään, mutta joka kerta kun nuo peruukit kiskotaan päähän ja vilkaisen peilistä itseäni, välitön reaktioni on "Ei vitt...".
Joo joo, vois ne pörröt olla kauheammatkin. Ja onhan siinä tiettyä fiilistä, kun koko joukkue seisoo täydessä tällingissä. Mutta nauramiseksi menee joka kerta.
 |
| Neiti M. osoitti jälleen huimia peruukinkiinnitystaitoja ja sai tuon kiharakasan pysymään päässäni. Kuten näkee, nautin tilanteesta täysin sydämin. |
 |
| Meidän tiimi! Mekot ovat kyllä niin nätit, ja saaneet hurjasti kehuja. Mutta kuten aina, samettikangas ei hengitä yhtään, joten hikeä riittää. "Rintojeni välissä virtaa vuolaana koski" -tuskaa odotellessa. |
En ole vielä testannut, paljonko laukkuun jää tilaa sen jälkeen, kun olen survonut kisapukupussin sinne ilman, että kaikki käsinliimatut kristallit sinkoilevat irti.
Veikkaan, ettei kovinkaan paljoa.
Mä oon niin onnellinen tällä hetkellä, että meinaan poksahtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti