Kehitys kehittyy, tyttöseni

• Aukikierto.
• Nilkan rentous.
• Rytmissä pysyminen.
• Potkujen terävyys.
• Nilkan ojennus.
• Keskivartalon kontrolli.
• Jalkojen ristiminen.
• Hartiat alas.
• Kädet paikoillaan.
• Ai niin. Hymyile.  

Sutaisin listan kasaan, sillä olen tänään menossa pitkästä aikaa alkeistunnille. Jouduin viime viikolla jättämään molemmat tanssituntini väliin iltavuorojen vuoksi, mutta opettajani lupasivat, että voisin korvata menetyt tunnit tulemalla koulun muille tunneille. Vaihtoehtona oli siis perjantain alkeiskurssi.

Olen edellisen kerran ollut alkeiskurssilla muistaakseni viime keväänä yliopistoliikunnan tunneilla, eli vajaa vuosi sitten. Tällä hetkellä hinkkaan askeleita alkeisjatko- ja jatkoryhmissä, mutta paluu alkeistunnille on todennäköisesti tarpeen. Minulle tehnee hyvää keskittyä välillä vain nilkan lihaksiin sen sijaan, että pää kuumeisena miettisin, mikä uusi askel seuraavaksi tulikaan - ja oho, siinäpä söheltäessä se aukikiertokin sitten katosi, ryhti lysähti ja hymy katosi.

(Aukikierto on siis se irkkutanssista ja baletista tuttu tyyli pitää jalat hassusti pingviiniasennossa, tähän tapaan:)

(Ja tämän kuvan taidankin printata jääkaapin oveen:)

Aina välillä sitä katselee omia tanssikavereitaan ihaillen (ja myönnetään, aavistuksen jopa kateellisena), että miten nuo saavatkin näyttämään tanssin noin helpolta ja kevyeltä. Että kun nuo leijuvat kuin keijut, niin miksi minusta tuntuu edelleen posliinikaupassa ryskivältä elefantilta, vaikka olen kohta reilut kolme vuotta tanssinnut? Eikö tässä ikinä kehity? Stana prkl hlvti.

Nyyh. Hikikin valuu silmiin.

Mutta maasta se pienikin ponnistaa, luja tahto vie läpi harmaan kiven, eikä yrittänyttä laiteta. On niitä hyviäkin hetkiä. Viime maanantain tunnilla koin suorastaan jonkinlaisen valaistumisen, kun hoksasin tanssivani uusia askelsarjoja kerrasta oikein. Tai no, en ehkä ihan ensimmäisellä yrittämisellä, mutta toisella viimeistään. Aiemmin erikseen opeteltujen askelkuvioiden yhdistäminen peräkkäin kokonaiseksi tanssiksi - saati musiikin tahtiin - on tuottanut epätoivon hetkiä, jalkojen sotkeutumista ja rutosti kirosanoja.

Ei maanantaina. Opettaja näytti sarjan, ja ehdin jo mutista sen tutun "Joooooo ei muuten tuu onnistuun" -mantran. Tanssi alkaa, 5-6-7-8, ja yllättäen huomaan vetäväni uutta lead aroundia (tanssin aloittavaa, ringin muotoon tanssittavaa askelsarjaa) kuin viimeistä päivää. Jalat tottelivat. Välillä oikea oli vasen ja vasen oikea, mutta noinniinkuinperiaattessa, jalat tottelivat. Ja tottelivat toisenkin tanssin kohdalla, ihan yhtä uusilla askeleilla.

Jotain on tapahtunut. Aivoissa, muistissani, lihasmuistissani. Olen kehittynyt. Oppinut.

Ja se, ystävät rakkaat, on Ihan Helvetin Hieno Fiilis. Perskutarallaa, Yli-Parkkaan likka handlaa tän homman!

Onnistumisen riemu kantoi niin pitkälle, että eilen sain päätettyä, mitä tansseja lähden tanssimaan Dubliniin. Ainakin alustavasti päätin. Melkein varmuudella päätin. Jos päätökseni pitää (ja minulla on kaikki tarvittavat askeleet), aion hoidella kuusi tanssia. Hitto vie, lähden toiselle puolelle Eurooppaa tanssimaan, ei sinne asti lähdetä vain yhden pariminuuttisen plöräyksen vuoksi. Joten tanssin reelin, slip jigin, single jigin, light double jigin ja heavy jigin, sekä trad setin. Hornpipen jätän väliin, koska Tampereen kisoissa eeppiset mittasuhteet saanut epäonnistuminen kyseisessä tanssissa saa vieläkin naurukyyneleet silmiin. "Ööö... takaseinä? Miksi katson takaseinää? Mitä minun piti tehdä? Mitä täällä tapahtuu? Miks noi nauraa tuolla yleisössä?"

Yhteensä kuusi tanssia. Kaksi ensimmäistä mennee susille hermoillessa, kaksi mennee penkin alle muuten vain, kahdesta voisin uskaltaa odottaa jonkinlaista siedettävää palautetta. Tämä on tavoite. Kunnianhimoista, eikö vain?

Kisapaikka katsottu Google Mapsin Street View'llä.
Päiviä jäljellä: 35