"Naisella ei voi koskaan olla liikaa kenkiä", sanovat. Myönnetään, ostan kenkiä liikaa, ja kaapistani löytyy rutosti kenkiä, joita en käytä käytännössä koskaan. Välillä käy niin, että löydän kaapistani kenkäparin, joiden olemassaoloa en edes muistanut.
Mutta sitten on kenkiä, jotka kirjaimellisesti kuluvat käytössä puhki. Tällä hetkellä minulla on menossa kolmannet ghilliet, eli irkkutanssin pehmeät tossut. Viimeisimmän parin ostin noin vuosi sitten helmikuussa Irlannin reissullani, ja olin niistä niin kovin onnellinen. Katsokaa vaikka tätä ilmettä:
![]() |
| Kiitos, Talbot Dance Centren setä! |
Näiden tossujen on siis tarkoitus olla jalkaa tukevat ja tiukat, ettei varpailla ole lainkaan ylimääräistä tilaa kuten normaalikengissä. Yleensä neuvona on, että irkkutossukoon on hyvä olla vähintään numeron pienempi kuin arkikenkien. Omat tossuni ovat brittikokoa kolme, kun arkikengät ovat kokoa 4 tai 3,5. Tunnen ihmisiä, jotka tunkevat jalkansa kaksi numeroa pienempiin tossuihin.
Ja hyvät nämä tossut ovat vieläkin, mitä nyt vähän hajoamispisteessä. Valitettavasti oikeasta tossustani on nimittäin irronnut pohjallinen kokonaan. Vaikka sen kuinka asettaisi paikoilleen ennen tanssin aloittamista, jossain vaiheessa skippailua ja keijuloikkailua pohjallinen on liukunut tiukoissa tossuissa varpaiden alle ihanaksi mytyksi. Siihen vielä lisätään irtoamaisillaan oleva isovarpaan kynsi, niin voinette kuvitella kivun määrän...
| Alhaalla, hyvä tossu. Ylhäällä, ei niin hyvä tossu. |
Silti, nämä tossut ovat jo muotoutuneet jalkaani sopiviksi, eivätkä ne enää aiheuta verestäviä naarmuja tai rakkoja kuten uudet tossut aina aiheuttavat. Näillä tossuilla loikin myös Nordic Feisin läpi (eli Pohjoismaiden mestaruuskisat), ja tulostakin tuli. Köh köh, kuvakehun paikka:
![]() |
| Mä niin lesoon. |
Eli ihan toimivat ovat. Tällä hetkellä silti mietin:
Kuten huomaatte, elämäni on täynnä vaikeuksia. Aivan kuin yksi kenkäongelma ei olisi tarpeeksi, myös kovat kenkäni aiheuttavat tuskaa. Opettelemme parhaillaan toestandia. Ideana on vahvistaa nilkkaa ja pehmittää kenkiä niin, että tanssija voi nousta seisomaan kenkien kärjelle - ja jopa liikkua siinä asennossa. Kärken on oltava tukevasti maata vasten, ja kengän täytyy vääntyä tarpeeksi, jotta nilkan asento on vakaa(hko) .Tähän tapaan:
Ei tähän tapaan, jolloin kärki ei ole kunnolla maata vasten ja nilkan asento aivan väärä:
Tällä hetkellä tuntuu, etteivät kenkäni pehmene ikuna tarpeeksi. Piti sitten hankkia kengät, joissa on kaikista paksuin nahkapohja...
Ai niin. Toestand-kuvia hakiessani löytyi tämmöinen juttu muutaman vuoden takaa. Turkulaista irkkutanssia: http://www.ts.fi/viihde/1074343151/Paaosassa+kontit+ja+kova+kopina
PS. Blogin päivitys viivähti yli viikonlopun, sillä vapaat hurahtivat rugby-huumassa. Six Nations -turnaus käynnistyi lauantaina. WALES!!
- Hankinko noin kuukausi ennen kisoja uudet tossut, joissa pohjalliset pysyisivät paikallaan, enkä vain välitä ah-niin-väistämättömistä ja kivuliaista rakoista?
- Käynkö liimauttamassa pohjallisen suutarilla ja toivon, että liima ei koveta pohjaa levysuoraksi (mikä olisi katastrofi)?
- Vai olenko oma pihi ja masokistinen itseni ja töpsöttelen kisat läpi noilla vanhoilla tossuillani, välittämättä pohjallisen irtoamisesta? Yrittäisin vain olla irvistämättä aina kun laskeudun oikealla tossulla maahan?
Kuten huomaatte, elämäni on täynnä vaikeuksia. Aivan kuin yksi kenkäongelma ei olisi tarpeeksi, myös kovat kenkäni aiheuttavat tuskaa. Opettelemme parhaillaan toestandia. Ideana on vahvistaa nilkkaa ja pehmittää kenkiä niin, että tanssija voi nousta seisomaan kenkien kärjelle - ja jopa liikkua siinä asennossa. Kärken on oltava tukevasti maata vasten, ja kengän täytyy vääntyä tarpeeksi, jotta nilkan asento on vakaa(hko) .Tähän tapaan:
![]() |
| Tyylinäyte 1. |
Ei tähän tapaan, jolloin kärki ei ole kunnolla maata vasten ja nilkan asento aivan väärä:
| Tyylinäyte 2. Vaatii vielä vähän reenausta. Kuvasta hienosti rajattu pois se paljastava tosiasia, että polveni ovat notkollaan ja nojaan pöydänreunaan kuin henkeni olisi siitä kiinni. |
Ai niin. Toestand-kuvia hakiessani löytyi tämmöinen juttu muutaman vuoden takaa. Turkulaista irkkutanssia: http://www.ts.fi/viihde/1074343151/Paaosassa+kontit+ja+kova+kopina
PS. Blogin päivitys viivähti yli viikonlopun, sillä vapaat hurahtivat rugby-huumassa. Six Nations -turnaus käynnistyi lauantaina. WALES!!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti